
Jääkiekkoharrastuksen aloittaminen seuratasolla – siitä on meillä puhuttu varmaan viimeisen vuoden ajan vai liekö kauemmin. Pari viikkoa sitten Eemil-Eepi aloitti RJK:ssa eli Raahen Jääkiekkoklubissa jääkiekkotreenit vuonna 2011 syntyneiden G11-joukkueessa. Eepi on syntynyt vuonna 2010 ja on käytännössä jo 9-vuotias (täyttää vajaan viikon päästä), mutta pelaa vasta-alkajana vuoden nuoremmissa.
Jääkiekon aloitusiästä taidetaan olla montaa mieltä ja osan mielestä jo pikkunaskalina pitäisi aloittaa. Mutta esimerkiksi ammattijääkiekkoilija Ville Niemisen mukaan (Länsi-Suomi-sanomalehden haastattelu 27.10.2014) jääkiekkoharrastuksen aloittaminen kannattaa jättää 8-vuotiaalle. Sitä ennen kannattaa toki harjoitella luistelua ja muita joukkuelajeja kuten salibandya, mutta nuorempana aloitetusta jääkiekon harjoittelusta Nieminen ei näe olevan hyötyä.

Aiemmin Eepi on läiskinyt kiekkoa ulkojäillä pelaten muiden koululaisten kanssa iltaisin ja viikonloppuisin. Lisäksi puolen vuoden ajan hän ehti käydä sunnuntaisin RJK:n järjestämässä Leijona-kiekkokoulussa, jossa harjoitellaan luistelun ja jääkiekon alkeita hauskanpidon lomassa. Mutta nyt hän innostui lajista niin, että halusi välttämättä joukkueeseen.
Suosittelemme muuten Leijona-kiekkokoulua kaikille alle 10-vuotiaille (sekä tytöille että pojille), jotka haluavat harjoitella jääkiekkoa – huolimatta siitä, aikooko joukkueeseen vai ei. Kiekkokoulussa oli Eepin mielestä aina tosi hauskaa. Siellä saa harjoitella ja harrrastaa ilman, että tarvitsee sitoutua seuratoimintaan.

Ekat treenit ja ei ku otteluun!
Ensimmäiset RJK:n treenit olivat Eepillä pari viikkoa sitten torstaina – ja hauskaa kuulemma riitti. Ja heti seuraavana lauantaina Eepi oli jo ensimmäisessä turnauksessa mukana! Rohkeasti hän meni mukaan pelaamaan, vaikka ei ole harrastanut lajia kauaa, meni joukkueeseen kesken kauden, kaikki tiimipelaajat olivat outoja ja koko tilanne aivan uusi. Täytyy hattua nostaa rohkeudelle! Toki Eepiä jännitti jo koko edellisen päivän, mutta silti hän lähti pelaamaan. (Alempana löydät videon ensimmäisestä jäkisturnauksesta ja sen tunnelmista.)
RJK:n joukkue oli jaettu kahteen osaan, punaisiin ja valkoisiin, jotka molemmat pelasivat kaksi peliä. Eepin joukkue voitti ensimmäisen ottelun Cobrat G-11-joukkuetta vastaan ja hävisi toisen ottelun PJK:ta vastaan. Vaikka eihän tässä vaiheessa tulokset ole tärkeitä vaan se, että saa pelata. Kaikilla näytti olevan hauskaa kentällä – se on tärkeintä.

Vaikka Eepi on aiemmin harrastanut lähinnä yksilölajeja, kuten kartingia ja Taekwon-Doa, hän tuntui heti ymmärtävän, mitä joukkueessa pelaaminen tarkoittaa. Moni pieni pelaaja (ja yllättävän moni suurempikin) yrittää yksin vääntää väkisin, vaikka pelit voitetaan tai hävitään joukkueena. Eepi sen sijaan heti tarjoili hienoja syöttöjä ja pelasi yhtenä osana tiimiä. Hienoa, Eepi! 👏
Saipa Eepi tehtyä pari maaliakin! Ensimmäisen maalin hän laukoi ensimmäisen ottelun kolmannessa vaihdossaan. Oli hienoa kuulla kaiuttimista ”maalintekijä Eemil-Eepi Mäki-Uuro”!

Toinen maali kirjattiin pelin aikana toiselle pelaajalle, joten emme Renin kanssa tienneet siitä ennen kuin Eepi ottelun jälkeen kertoi tehneensä kaksi maalia. Myös joukkuejohtaja sanoi myöhemmin, että kyseisen maalin teki Eepi. Maalin edessä oli niin paljon porukkaa, että tilanteesta oli vaikea ottaa selkoa.
Katsoimme kotona maalitilanteen videolta monta kertaa ennen kuin selvisi, että Eepihän se tosiaan maalin laukoi. Ensimmäinen Eepin laukaus jäi pyörimään maaliviivalle, siitä kiekko saatiin takaisin maalin edustalle ja Eepi laukoi toisen kerran, tällä kertaa maalin perukoille.

Ottelun jälkeen kustakin pelanneesta joukkueesta palkittiin kaksi pelaajaa. Eemil-Eepi sai palkinnon. Kyllä oli onnellinen herra ottelun jälkeen!
Harrastus vai vakavaa?
Niin sitten alkoi jäkisharrastus meidänkin perheessä. Sukulaisperheissä on intohimoisia jääkiekon harrastajanuoria ja olemme nähneet läheltä, mitä jääkiekkoharrastus vaatii sekä harrastajalta itseltään että koko perheeltä.
Itse olen ollut epäileväinen tällaista vaativaa harrastusta kohtaan. Lapsuus kestää muutenkin niin vähän aikaa ja vastuuta joutuu kantamaan lopun ikäänsä monenlaisista asioista, ihan riittämiin. Siksi olen aina ajatellut, että lapsen pitäisi antaa olla lapsi mahdollisimman pitkään ja antaa vain nauttia elämästä, omaehtoisesta leikkimisestä ja touhuamisesta, ilman ylimääräisiä stressejä. Omaehtoinen touhuaminen ja ne tylsät hetket lisäävät mm. mielikuvitusta ja aloitteellisuutta.

Pelkään myös sitä, että jos touhu muuttuu liian vaativaksi liian aikaisin, into lopahtaa kokonaan ja tuloksena on inhoreaktio koko jäkistä kohtaan. Tai pahimmassa tapauksessa kaikkea urheilua kohtaan.
Olen huomannut Eepissä jo aiemmin sen, että jos joku homma menee liian vakavaksi, häneltä menee innostus kokonaan – ainakin hetkittäin. Itse en ole koskaan joukkueurheilua harrastanut, mutta kuoroharrastuksen parissa vuosia olleena tiedän, että joukkuelajit vaativat eri tavalla sitoutumista ja panostusta kuin yksilölajit – jos sluibaa, se on pois muiltakin, eikä vain itseltä.
Mutta jos kerran on palava into jäkistä kohtaan, niin pelatahan sitä täytyy. Pitää vain toivoa, että harrastus pysyy hauskana harrastuksena, eikä muutu liian vakavaksi liian nopeasti. Vakavia treenejä ehtii vetää sitten myöhemminkin, jos lajiin haluaa panostaa. Nyt olisi tärkeintä saada nauttia ja pitää hauskaa hienon harrastuksen parissa. Työtä riittää koulun parissa, joka on se tärkein vastuu lapsella.
Siinä opin paikka myös meille kaikille vanhemmille: ei vaadita lapselta liikaa, vaan annetaan hänen harjoitella ja oppia harrastuksensa parissa omaehtoisesti, omaan aikatauluun. Kyse on kuitenkin harrastuksesta, ei työstä. Työtä ehtii tehdä myöhemminkin.
Tähän mennessä kaikki on mennyt hienosti ja Eepi silmin nähden nauttii jääkiekkotreeneistä ja -turnauksista. Tässä vielä video ensimmäisestä turnauksesta:
🏒 🥅 🏒 Hauskoja hetkiä jääkiekon ja muiden harrastusten parissa kaikille! 🏒 🥅 🏒
