Huhtikuun humua


kuvakollaasi huhtikuu
Muistoja hurahtaneesta huhtikuusta!

Säät olivat huhtikuussa moninaiset: välillä aurinko paistoi kirkkaasti sulattaen lunta tehokkaasti, väliin satoi märkää räntää, toisinaan tuiskutti lunta joka paikan taas valkoiseksi, joskus sataa vihmoi vettä taivaan täydeltä. Usein oli märkää ja kylmää. Ehdimme silti tehdä ulkona monenlaista ja laskea vielä huhtikuun 25. päivä pulkkamäkeäkin omalla pihalla! Ensimmäisenä oleva lumituiskukuva on otettu niinkin myöhään kuin 26.4.!

Vaihtelevista säistä huolimatta karting-kausi jo avattiin ja Eepikin on ehtinyt jo harjoitella. Vauhdin hurmasta ja hienosta harrastuksesta voit lukea blogistani.

Aina on hyvä aika pukeutua naamiaisasuihin kuten meillä tehdään! Ja olihan se hullutteleva vappukin huhtikuun lopettajaisiksi! Hienon ninjapuvun Eemil-Eepi sai kummisedältään matkamuistona Japanista – hieno lahja, vai mitä!? Meidän perheen joistain naamiaisasuista kerroin aiemmin blogissani.

Jokikuvassa näkyvä yksittäinen kaunis oksa kuuluu lempipaikkaani meidän kotirannassa. Joen partaalla seisoo vanha, kaksihaarainen koivu, jonka runkojen välistä näkyy tämä lumoava maisema. Usein, kun on hetki omaa rauhaa, nojailen koivun runkoihin ja katselen joelle. Käppyräinen oksa ja takana siintävä jokimaisema rauhoittavat ja ilahduttavat joka kerta. Rakastan tuota paikkaa. Samasta kohdasta on muuten otettu keväinen kuva, joka näkyy Koikkelasta kajahtaa -blogin bannerissa (eli yläkuvakoosteessa) toisena kuvana. ☺

Pääsiäistä juhlittiin huhtikuun alussa virpoen, mämmiä ja muita herkkuja syöden sekä rakkaiden sukulaisten kanssa touhuten. Virpominen hoidetaan meidän perheessä karjalaisittain, kuten blogissani kerroin.

Loppukuusta kävimme Roosan kanssa tarkastelemassa jokirannassa, joko jäät ovat lähteneet – ja olihan ne. Enää joitain isoja jäälohkareita oli meidän rannassa ajelehtineina joen mutkakohtaan. Kevät saapuu keikkuen!

Tämä muistelu liittyy Pienen linnun kollaasihaasteeseen aiheena huhtikuu. Lisää kollaaseja löydät Pienen linnun blogista.

Uutena: voit pinnata kuvia helposti Pinterestiin – Pin-nappula löytyy viemällä hiiren osoitin kuvan kohdalle!


Seuraa Koikkelasta kajahtaa -blogia Sinulle sopivalla tavalla:
Facebook Instagram RSS-syöte
Tilaa uusimmat tarinat suoraan sähköpostiin:

8 Replies to “Huhtikuun humua

  1. Huhtikuu oli kyllä säiden puolesta varsin mielenkiintoinen. Vauhdikasta arkea teillä ♡

  2. 😀 Ilahduttavaa kuulla että jollakin muullakin välillä pätkii 😀 Ei siinä että se kivaa olisi, mutta kun Pää on liian täynnä ajatuksia ja ideoita, niin osa vain tippuu pois 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *