Jouluinen kuusenhakumatka

Facebooktwittergoogle_plusmail
talvinen metsä
Kuusenhakumatka hämärtyvässä metsässä on jännittävää.

🎵 Koikkelan perhe lähti innoissaan
joulukuusen, kuusen hankintaan! 🎶

joulukuusen hankinta
Pian sahataan meille joulukuusi!

Tänään oli kuusenhakupäivä. Lounaan jälkeen iltapäivällä puimme lämpimät ulkovaatteet päälle ja suunnistimme koko perheen voimin traktorilla lähimetsään. Tapasimme siellä metsän omistajat, meidän ihanat naapurit, ja yhteistuumin läksimme kävelemään metsään kuusia etsimään. Ilma oli ihana, sopivasti pikkupakkanen, taivaalla talvinen laskeva aurinko, ympärillä kaunis metsä ja hiljaisuus.

Roosa-Ilona (2 v.) ei jaksanut kävellä umpihangessa, joten hän kulki sylissäni. Mukana oli, tietenkin, molemmille lapsille leikkikypärät ja kaksi leikkisahaa. Eemil-Eepi kantoi oikeaa, suojatupessa olevaa kirvestä, jolla hän tahtoi hakata oman puun. Oikea sahakin oli toki mukana, Renillä.

joulukuusen valinta metsässä
Joulukuusen arviointia: olisikohan tämä riittävän suuri olohuoneeseen?

Ensin löytyi lapsille sopiva pikkuinen joulukuusi, jonka Eemil-Eepi hyväksyi. Hän katkoi reippaasti sen kirveellä poikki – toki Reni-iskä hieman avusti ja neuvoi. Kuusi katkesi komeasti ja jatkoimme ison joulukuusen etsintää.

Olohuone/sali on lähes 3 metriä korkea, joten joulukuusella saa olla kokoa ja näköä. Lopulta löytyi sopiva kuusi, jonka kaikki hyväksyivät. Eemil-Eepi hakkasi kirveellä lovea molemmin puolin ja välillä Reni sahasi. Yhteistuumin he saivat lopulta kuusen nurin.

Myslipatukoita ja joulukuuset kotiin!

Nälkä pääsi nuorimmaisen yllättämään kesken kuusenhakumatkan – tuleehan se, kun katsoo muiden raadantaa! Onneksi olin varautunut myslipatukoilla – Roosa-Ilona söi lähes kaksi myslipatukkaa katsoessaan kuusenkaatourakoita!

lapsi talvisessa metsässä
Roosa-Ilona tarkastelemassa puita.

Monena vuonna olemme tehneet yhdessä nuotion metsään sopivalle paikalle ja paistaneet makkaraa. Nyt flunssan jälkimainingeissa ei uskallettu kovin kauaa ulkona aikaa viettää, joten makkaranpaisto piti tällä kertaa jättää – onneksi uskallettiin kuusenhakumatka ylipäänsä tehdä! Toivottavasti taas ensi vuonna makkaratkin paistuvat! 😋

Reni ja Paavo raahasivat ison kuusen traktorille ja Eemil-Eepi – jossa on voimaa kuin pienessä kylässä – veti urhoollisesti pikkukuusen perässään. Kuuset traktorin kauhaan ja kotimatkalle.

Nyt kuuset odottelevat vanhassa navetan elosuojassa, jotta ne huomenna pääsevät sisälle. Ja sitten koittaa vihdoin se ihana hetki, kun pääsee koristelemaan tuoksuvia, itsekaadettuja joulukuusia! 🎄

PS: Lisää kuusen tuoksuisia joulutarinoita löydät Joulu-kategoriasta. 🎄
joulukuusi katkeaa
Eemil-Eepi sahaamassa joulukuusta!
joulukuusta hakemassa
Ylpeä joulukuusenkaataja!
joulukuusi metsästä
Tässä menevät pieni joulukuusi ja reipas joulukuusen sahaaja!
joulukuusta katkomassa metsästä
Eemil-Eepi hakkaa kirveellä isoa joulukuusta.
kuusenhakumatka
Joulukuuset saatiin vihdoin traktorin kuormaan!
joulukuusi kotiin
Kotimatka peltojen ja metsien läpi joulukuuset kauhassa!

Voisit tykätä myös näistä:

Seuraa Koikkelasta kajahtaa -blogia Sinulle sopivalla tavalla:
Facebook Instagram RSS-syöte Bloglovin' Blogit.fi
Tilaa uusimmat tarinat suoraan sähköpostiin:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *