 |
| Tulinen suudelma rakkaustarinamme alkuhuumassa. |
Näin ystävänpäivän alla on mukava muistella omaa rakkaustarinaa ja etenkin sen alkua ja alkuhuumaa.
Arjen touhun keskellä, etenkin näin ruuhkavuosien aikaan lasten tohinan täyttäessä päivät, voi joskus olla puolison kanssa sukset ristissä. Silloin on hyvä muistuttaa mieleen, mikä toisessa ihastutti silloin alussa ja miltä silloin tuntuikaan olla toisesta erossa tai toisen lähellä. ?
Vuosi oli 2000. Vappu oli juuri ollut juhlimisineen, enkä taaskaan ollut löytänyt Sitä Oikeaa, vaikka kaipuu oli kova. Etsiskelin rinnalleni ihmistä, jota rakastaa ja jonka kanssa jakaa elämäni.
Näissä tunnelmissa ja ajatuksissa eksyin eräälle deittisivustolle. En tosissaan ajatellut löytäväni sieltä kumppania – en uskonut, että se voisi onnistua netissä – vaan lähinnä lueskelin aikani kuluksi miesten ilmoituksia.
Kunnes yhtäkkiä löytyi Se Ilmoitus, joka muutti kaiken. Tunne oli outo – saman tien, kun aloin lukemaan ilmoitusta, tiesin, että tässä on Minun Elämäni Mies. Ja mitä pitemmälle luin viestiä, sitä varmemmaksi tulin asiasta.
En ollut ikinä kuvitellut, että lyhyttä kirjettä lukemalla voi rakastua johonkin henkilöön, jota ei ole koskaan tavannut! Josta ei ole nähnyt kuvaakaan, eikä oikeastaan voi olla edes varma, että hän on olemassa! Vahva tunne yllätti!
 |
| Nuoret vastarakastuneet! |
Liihotin pilvissä ja ajattelin, että tämä mies TÄYTYY saada kiinnostumaan minusta. Tätä en päästä karkuun!
Kädet tutisten aloin kirjoittamaan sähköpostiviestiä tälle ihanalle miehelle. Kirjoitin sähköpostia pitkään ja hartaasti miettien kuumeisesti, miten saisin toisen kiinnostuksen heräämään, jotta Hän kirjoittaisi minulle takaisin.
Lopulta tunsin tehneeni kaikkeni kiinnostuksen herättääkseni ja lähetin sähköpostin Hänelle sydän pamppaillen. ?
Sinä iltana oli kuoroharjoitukset. Muistan kuin eilisen päivän, kuinka pompin ja liihotin autuas hymy kasvoilla harkkoihin! Leijailin ilmassa kuin ilmapallo ja loistin ja hehkuin kuin aurinko!
Jotenkin kummasti kuorokaverit heti kyselivät, mitä mahtavaa on tapahtunut. Taisivatpa heti arvatakin, että tuohon tunteeseen täytyy liittyä joku Ihana, jonka olen tavannut. Vaikka itse asiassa, enhän ollut vasta kuin lukenut Hänen kirjeensä ja lähettänyt Hänelle omani.
Onnekseni sain sähköpostin Häneltä piakkoin. Siitä alkoi päivittäinen sähköpostittelu. Kirjoitimme toisillemme vähintään kerran päivässä.
Kirjoittelua jatkui kuukauden ajan, kunnes rohkaistuimme ja sovimme treffit Ouluun. Äitini varoitteli, että oletkos nyt ihan varma, että uskallat lähteä. ”Tiedä mikä äijänrähjä siellä tulee vastaan. Minä en kyllä menisi.”
Varmuuden vuoksi sovin, että menen Oulussa asuvan siskoni luo ja Hän tulee hakemaan minut sieltä. Kun olin siskollani ja H-hetki läheni, Hän soitti minulle.
 |
| Lempi leiskuu! |
Silloin kuulin ensimmäistä kertaa Hänen äänensä. Se tuntui oudolta ja sydän hyppi melkein rinnasta ulos. Vaivoin sain sanottua mitään.
Sen jälkeen odotinkin nenä kiinni ikkunassa Häntä saapuvaksi. Vihdoin tien päähän ajoi kultainen Peugeot eli Pösö, joka teki U-käännöksen ja pysäköi tien laitaan.
”Ei kai…? Voiko tuo olla…? Onko hänellä Pösö?”
Olin entistä onnellisempi, sillä olen aina rakastanut Pösöjä – isälläni oli aina ollut henkilöautona Peugeot niin kauan kuin muistin. Eli kotonani oli aina ollut ollut Pökötti.
Se, että Hän kaarsi pihaan juuri Pösöllä ja vieläpä kultabeigellä sellaisella tuntui enteeltä! Tuntui kuin prinssi olisi karauttanut kultaisella ratsullaan hakemaan. ?
Jännittävät viimeiset sekunnit, kunnes ovikello soi! Sari meni avaamaan ja siinä Hän sitten lopultakin seisoi ilmielävänä!
En enää muista ollenkaan, mitä Sari ja Reni puhuivat – luulen, että Reni kätteli ja lyhyesti kertoi mitä teemme. En varmaan innoltani edes kuullut sanoja – olin aivan täpinöissäni!
 |
| Metsäretkellä armaan Pösön kanssa. Meneeköhän tuossa tie? ? |
Reni kuuliaana alkoi ottamaan kenkiä pois – luuli varmaan joutuvansa kuulusteluun ? – mutta Sari toppuutti ja sanoi, että voimme lähteä treffeillemme. Katsoi tietenkin, että kyllä tähän mieheen voi luottaa. ?
Niinpä lähdimme kävelemään Renin kanssa sen odottavan kultaisen ratsun luokse. Taisin sanoakin Renille matkalla kaupungille, että juuri oikealla autolla tulitkin sitten hakemaan!
Auto oli silloin uudenkarhea – Reni oli ostanut sen kuukautta aikaisemmin saatuaan vakipaikan. Tämä rakas Pökötti on yhä vielä meillä kakkosautona, eikä siitä millään raaskisi luopua. Voi, kun autoonkin voi kiintyä. ?
 |
| Ensimmäinen yhteinen kotimme oli Oulussa merenrannan lähellä. |
Menimme ensin syömään ravintolaan. En oikein tiennyt, mitä tilaisin, kun en tiennyt kuka maksaa ja mitä kehtaan tilata, jos toinen maksaa kaiken. Niinpä odottelin paniikissa, mitä Reni tilaa ja ajattelin sen jälkeen valita.
Tarjoilijan tullessa annoin Renin kertoa ensin valitansa. Hän otti broileripastan aurajuustokastikkeella. Ja minä kun en aurajuustosta pidä ollenkaan eli täysin samaa ruokaa en voinut ottaa.
Paniikissa yritin katsoa pastalistalta jotain itselleni sopivaa ja lopulta jonkun sieltä tarjoilijalle näytin.
Jotainhan me siinä juteltiin, mutta mieleeni ei ole jäänyt oikeastaan mitään! Ajatukseni eivät jostain kumman syystä pysyneet oikein koossa, kädet hikosivat ja sydän pamppaili kurkussa asti!
Tarjoilijan tuodessa ruoka-annokset naamani venähti niin, että Renikin taisi sen huomata. Olin juuri aikaisemmin kaverille nauranut, että ensi treffeillä ei kannata syödä hampurilaista tai spagettia, koska niitä ei kerta kaikkiaan voi syödä sivistyneesti ja ilman naamasotkuja!
Ja minkä olin paniikissa mennyt tilaamaan? Tietenkin spagettiannoksen! ?
 |
| Seurusteltuamme vuoden Reni yllätti minut kihlasormuksilla. |
Reni katsoi ilmettäni, kun katselin kylmän hiki otsalla ruokaani ja sanoi, että voimme vaihtaa annokset. Sain vaivoin sanottua, että sopii. Niinpä Reni vaihtoi lautaset ja minä sain sen aurajuustokastikkeisen broilerin. No, säästyinpä ainakin spagettikastiketahroilta. ?
Olin varmaankin niin onnesta soikeana, että sain syötyä broilerin, eikä se edes maistunut erityisen kamalalta. Käydessämme myöhemmin syömässä samassa paikassa Reni otti saman annoksen (tällä kertaa saaden syödä sen itse!). Maistoin kastiketta, eikä se maistunut enää yhtään hyvältä! Alkuhuuma ja jännitys ilmeisesti turruttivat ekoilla treffeillä makuaistit! ?
Syönnin jälkeen kävelimme kaupunginteatteriin, jossa katsoimme Romeon ja Julian. Näytelmä meni minulta vähän sivu suun, niin hieno kuin se varmasti olikin (ja kuinka paljon pidänkään Romeosta ja Juliasta!), koska mietin vain koko ajan, että Reni istuu vieressäni aivan lähellä! Katselin sivusilmällä hänen kättään, joka oli aivan lähellä omaani ja mietin, miksei hän tartu käteeni!
Näytelmän jälkeen minun olikin jo aika lähteä junalla takaisin kotiin. Reni saattoi minut juna-asemalle. Matkalla hän lopultakin tarttui käteeni ja minusta tuntui, että leijuin jo Kuussa asti!
Junan lähtöön oli vielä hetki aikaa. Pysähdyimme lähtölaiturille ja – voi kun menin onnesta aivan sekaisin! – Reni otti minut syleilyynsä ja suuteli! Mitkään sanat eivät riitä kertomaan sitä onnen määrää! ?????
Syleilimme ja suutelimme niin kauan, että juna oli jo lähdössä ja hyppäsin lähes liikkuvaan junaan – hypätessäni junan ovesta sisään vaunu jo nytkähti hieman eteenpäin.
Junan vaunussa olijat varmaan katsoivat pitkään vaaleaa tyttöstä, joka käveli jalat puoli metriä ilmassa, puna poskilla ja suupielet korvasta korvaan autuaan onnellisen näköisenä!
Ennen kuin pääsin istumaankaan, tartuin kännykkääni ja soitin serkulleni, parhaalle ystävälleni. En tiedä sainko paljon sanoja suustani, mutta taisi toisessa päässä kuulija ymmärtää, että nyt taisi löytyä Se Oikea. ?
Parin päivän päästä Reni vietti valmistujaisjuhlaansa ja hän kutsui minut illan valmistujaiskemuihin. Sille tielle jäinkin, kuukauden päästä muutimme virallisesti yhteen ja sillä tiellä olen edelleen! ?
   |
