Mennään metsään! Missäs se hirvikärpänen lymysi?

Facebooktwittergoogle_plusmail
lapset peltotiellä
Metsä, täältä tullaan!

Olettekos milloin viimeksi käyneet metsäretkellä? 2-vuotias Roosa-Ilona innostui muutama päivä sitten  – kun oli vielä aurinkoista ja lämmintä – metsään menosta. Kotimme läheltä lähtee peltotie, jota pitkin pääsee metsäteille ja -poluille vaeltelemaan. Eemil-Eepikin lopulta innostui muistaessaan reitin, josta pääsee purolle. Kävimme viime äitienpäivänä kyseisen puron luona ja lapset uittivat solisevaa vettä myöten kaikenlaisia laivoja (siis puun palasia). Innostuneina pakkasimme lasten kanssa evästä reppuun ja lähdimme seikkailulle.

lapsi kukkapellolla
“Äiti, mikä on tuo ihana tuoksu?”

Sekä Roosa että Eepi olivat tohkeissaan metsään pääsemisestä ja hyppelivät ja juoksivat onnellisina. Ritaripaitainen Eepi leikki Aragornia (tiedättehän Taru Sormusten Herran Konkarin?) ja hänellä oli miekka vyöllä örkkejä varten. Roosa unohti oman miekkansa kotiin, mutta hän sai matkan varrelta hienon kepin miekaksi.

maalaismaisema kukkapelto
Lumoava ja huumaavan tuoksuinen aitohunajakukkapelto! 💗

Ennen metsään pääsemistä kävelimme kauniiden peltomaisemien läpi. Ensimmäinen pelto oli täynnä huumaavan tuoksuisia, violetteja kukkia – aitohunajakukkia. Näkymä ja tuoksu olivat taivaallisen ihania – olisi tehnyt mieli mennä kirmaamaan kukkien sekaan! Mutta eihän toisten pellolle voi mennä, joten tyydyimme ihailemaan ja nuuhkimaan vierestä. Toinen ihana näkymä oli lainehtiva kaurapelto. Molemmilla pelloilla on vielä oikeat vanhan ajan ladot, kuten kuvista näkyy. 💓

kaurapelto lato peltomaisema
Kuin ennen vanhaan. 💓

Peltotiellä on traktorilla mentävä silta, jonka alta menee leveä ja syvä oja. Lapsille kaiteettoman sillan ylittäminen on jännittävää. Lisäksi veteen voi nakella kiviä ja katsoa, kuinka vesi roiskuu ympäriinsä. Lasten iloon ja riemuun ei tarvita ihmeellisiä asioita. 💗 Niinpä pysähdyimme nytkin kivien viskelyyn.

Metsän laidassa kasvoi tuuheat vadelmapensaat, joten maistelimme Roosan kanssa jonkin verran vattuja. Eepillä oli liian kiire purolle, joten hän ei ehtinyt tuollaisiin puuhiin osallistua. Purolle on meiltä matkaa varmaan kilometri, pari, mutta reippaasti lapset jaksoivat epätasaisessa maastossa.

kiven heittäminen ojaan
Aragorn pommittamassa kivillä örkkejä – ei kun Eepi viskelemässä kiviä ojaan!

Purolla pysähdyimme laivueiden uittamiseen. Käytännössä siis etsimme kaikenlaisia pieniä puun palasia, joita lapset nakkelivat solisevaan puroon ja kisailivat siitä, kumman laivat menevät nopeampaa. Osa laivoista tietenkin takertui heinikkoon, tai anteeksi, jäi matkan varrelle hakemaan lasteja.

Puron jälkeen kävelimme vielä jonkin aikaa metsässä eteenpäin ja saavuttuamme kuivalle männikkökankaalle istahdimme kaatuneen puunrungon päälle syömään evästä. Kyllä mehu ja maissisipsit maistuivat hyvälle luonnon helmassa! Kypsiä puolukoita löytyi jonkin verran ja lapsetkin innostuivat niitä syömään. Muutama mustikkakin löysi tiensä lasten suuhun. Marjat maistuvat parhaalta, kun niitä saa itse poimia suoraan maasta!

lapset metsätiellä
Aragorn ja haltia miekkoineen, ei kun Eepi ja Roosa puron varrella.

Retkellä löytyi tietenkin aarteita – Roosan miekan lisäksi. Menomatkalla löysimme hienon puukarahkan, joka näytti toiselta puolelta aivan dinosauruksen päältä. Jätimme hienon pään odottamaan tien varrelle, josta sen nappasimme paluumatkalla. Lisäksi saimme hienon, melkein kuution mallisen kimaltavan kiven sekä toisen lituskaisen kiven.

Paluumatkalla kannoin näitä uusia aarteita ja aivan loppumatkasta myös totaalisen uupunutta Roosaa. Eepikin meinasi väsähtää, mutta jaksoi onneksi reippaasti loppuun asti. Kun hoksasin sanoa Eepille, että Aragorn jaksoi taivaltaa pitkiä matkoja, Eepi pinkaisi juoksuun ja taisteli loppumatkan miekallaan kuvitteellisia örkkejä vastaan edellämme juosten!

metsäretki lapset istuvat puunrungolla
Aragorn ja haltia, ei kun Eepi ja Roosa alkamassa eväiden syöntiin.

Kyllä saatte uskoa, että olimme väsyneitä kun pääsimme lopulta takaisin kotiin! Olimme matkalla kolmisen tuntia ja kilometrejä kertyi monia. Täytyy sanoa, että molemmat lapset olivat tosi reippaita ja nuorimmainenkin jaksoi hienosti taivaltaa pienillä jaloillaan.

Matkalla emme tavanneet onneksemme karhuja tai susia tai muitakaan isompia eläimiä. Pienempiä öttiäisiä näkyi sen sijaan jonkin verran. Metsässä ollessamme yhytin kaksi hirvikärpästä oman takkini hihansuusta ja säikähdin jo, että nytkö ne hyökkäsivät kimppuumme. Mutta onneksi vältyimme hirvikärpäskolonnioilta. Sääskiäkään ei onneksi vaivaksi asti ollut – ainoastaan pari surisijaa siellä täällä.

mänty latva
Mikä lie vaivaa tätä hassun näköistä mäntyä?

Kotona tosin löysin Roosan hiuksista yhden vaeltelevan hirvikärpäsen. Kummallista, kuinka se osasi piiloutua vaaleisiin hiuksiin niin hyvin, etten huomannut sitä aluksi ollenkaan! Kävin sormilla läpi meidän kaikkien hiukset ja Roosan päässä tuntui jokin näppylä. Ihmeekseni löysin hiusten välistä hirvikärpäsen lymyämästä. Se oli niin littana, etten saanut sitä sormillani napattua pois. Sillä välin, kun hain punkkipinsetit, kärpänen piiloutui taas hiusten sekaan. Mutta helpostihan sen sieltä pois lopulta sai, eikä Roosa ollut onneksi millänsäkään asiasta. Enemmän kai minua iletti…

Metsäseikkailumme onnistui tosi hienosti ja kaikki olivat kokemuksesta onnellisia. Varmasti lähdetään joku toinenkin päivä seikkailemaan. 😊

🌳 😊 🌲 Hauskoja metsäretkiä kaikille! 🌲 😊 🌳

Voisit tykätä myös näistä:

Seuraa Koikkelasta kajahtaa -blogia Sinulle sopivalla tavalla:
Facebook Instagram RSS-syöte Bloglovin' Blogit.fi
Tilaa uusimmat tarinat suoraan sähköpostiin:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *