Enkelikellon kilinää


paloturvallinen paikka kynttilöille
Enkelikellot kilisevät ja valaiset leivinuunin edustalla.

Kynttilät tuovat ihanaa tunnelmaa myös jouluun. Enkelikelloissa yhdistyvät elävä tuli, lumoava liike sekä äänimaailma. Laitoin kaksi erilaista enkelikelloa sekä hieman erilaisen, äänettömän kynttiläkarusellin leivinuunin tasolle. Kun ympärillä on hopeinen leivinuunin luukkuosa sekä vaaleat pilarit, kynttilöiden valo moninkertaistuu. Loistoa voisi tuijottaa vaikka kuinka kauan.

Kynttilät ovat ilahduttaneet sekä lapsia että meitä aikuisia aamupaloilla ja lounailla. Niiden katselu rauhoittaa kummasti ainakin minua ja jaksan paremmin myös lasten kanssa. Kynttilöillä on ihmeellinen voima!

leivinuuni enkelikellot joulu
Jouluna saa nauttia enkelikellojen kilahtelusta ja kynttilän valosta.

Suunnittelimme keittiön leivinuunin yhdessä muurarin kanssa ja siitä tuli jopa kauniimpi kuin osasin ajatellakaan! Pidän todella paljon pylväistä sekä tiilen värisistä yksityiskohdista, jotka jätimme maalaamatta. Uuni on maalattu perinteisellä kalkkimaalilla. Luukut ovat vanhoja lukuunottamatta suorakaiteen muotoista tuhkaluukkua alhaalla.

Talvisin käytämme leivinuunia todella paljon – se tuo ihanaa lämpöä ympärilleen pitkään. Haudutamme siinä ruokia kuten aamupuuroja yön yli ja erilaisia pataruokia. Lämpimät voileivät maistuvat aina hyviltä leivinuunissa ja pizza ja leivätkin tuntuvat paistuvan paremmiksi!

PS. muistakaa olla aina varovaisia elävän tulen kanssa – etenkin lapsiperheissä. Siksikin leivinuunin tasolla kynttilöiden polttaminen on turvallinen vaihtoehto – sinne lapset eivät pääse helposti häsläämään.

PPS: tienaa arpa jouluarvontaan tykkäämällä tästä julkaisusta Facebookissa! (Lisätietoa arvonnasta blogissa otsikolla Jouluinen arvonta.)


Seuraa Koikkelasta kajahtaa -blogia Sinulle sopivalla tavalla:
Facebook Instagram RSS-syöte
Tilaa uusimmat tarinat suoraan sähköpostiin:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *