Lunta, ihanaa!!

Facebooktwittergoogle_plusmail
luonnon taide sydän lumesta
Luonnon muovaamat lumisydämet!

Talvi ja lumi ovat saapuneet ja tällä kertaa jo marraskuussa! Lasten kanssa olemme aamuisin ihastelleet ikkunasta aukeavaa kaunista maisemaa ja ihmetelleet lunta. Ulkona on ihana touhuta ja nauttia lumisista puista ja kengän alla narskuvasta lumesta. Talvi on ihanaa aikaa!

Ensilumen aikaan intouduimme Eemil-Eepin kanssa leikkimään lumisotaa. Otimme lunta ulkohuonekalujen ja kaiteiden päältä (jottei eksyisi kiviä joukkoon, kun lunta oli vasta vähän) ja heittelimme toistemme päälle. Oli hurjan hauskaa! Muutenkin lumen lapiointi ja kolaaminen ovat kivoja puuhia – ja käyvät hyvästä hyötyliikunnasta.

lapset lumen keskellä
Lapset rattikelkoilla metsätiellä.

Lasten kanssa käytiin kävelyretkellä rattikelkkojen kera. Kävi kunnon lenkkeilystä vetää umpihangessa hiekkatiellä kahta kelkkaa, joista toisessa istui 6-vuotias Eemil-Eepi ja toisessa 2-vuotias Roosa-Ilona. Eemil-Eepikin onneksi intoutui välillä vetämään siskoaan ja välillä kaikki käveltiin ja juostiin. Mieli rentoutui ja posket punastuivat!

kelkkaretki lumisella tiellä
Onnelliset rattikelkkailijat!

Innolla odotamme, jahka meidän pihan mäki saadaan niin lumiseksi, että siinä pystyy laskemaan pulkilla, rattikelkoilla ja liukureilla. Laskettelureissut myös kutkuttavat mieltä. Viime talvena silloin 1,5-vuotias Roosa-Ilonakin pääsi muutaman kerran kokeilemaan laskettelua. Neiti on niin liikunnallinen, että se onnistui yllättävän hyvin!

Saas nähdä, miten tänä talvena käy – muistaako Roosa vielä miten lasketellaan. Eemil-Eepiltä se varmasti sujuu hienosti – hänhän on ehtinyt lasketella jo monta vuotta. Hiihtääkin pitää ehtiä mahdollisimman paljon, etenkin sitten hohtavilla keväthangilla. Myös luistimet odottelevat käyttäjiänsä.

Talvella on hauskaa rattikelkkailla!
Reipas isoveli vetää pikkusiskoa rattikelkalla.

Talveen kuuluvat tietysti myös lumiukkojen ja lumilinnojen tekeminen sekä lyhdyt.

Talvi on ihanaa aikaa ja paljon riittää touhuamista! Talvi on paras vuodenaika!

Mistä talvijutuista sinä pidät?

lumiset puutlumiset heinät pimeää taivasta vastenlumiset heinän korret pimeässä

Voisit tykätä myös näistä:

Seuraa Koikkelasta kajahtaa -blogia Sinulle sopivalla tavalla:
Facebook Instagram RSS-syöte Blogipolku Bloglovin' Blogit.fi
Tilaa uusimmat tarinat suoraan sähköpostiin:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *