Tämän meidän Koikkelan talon tarina alkoi 1910-luvulla, jolloin se rakennettiin Kurikkaan. Talo oli alussa jaettu kahteen tupaan – etukuistilta oli kaksi sisäänkäyntiä ja alakerrassa kahden perheen erilliset kodit.
Jossain vaiheessa talo muuttui yhden perheen kodiksi, kunnes vuonna 2004 se jäi tyhjilleen odottamaan mitä tuleman pitää. Samoihin aikoihin minä ja Reni etsiskelimme jokirannasta vanhaa taloa, jota kunnostaa kodiksi.
Saavuimme katsomaan Peltolaa – josta meidän Koikkela myöhemmin lohkottiin. Vaikkakin rakennukset (pieni talo, saunamökki ja vanha navettarakennus) myytiin purkukuntoisina ja pieni päärakennus oli ollut tyhjillään yli 30 vuotta, rakastuimme paikkaan. Tunsin heti tulleeni kotiin!
Palaset alkoivat loksahtaa paikoilleen – Kurikassa oli ihana vanha hirsitalo ja Siikajokirannasta löytyi ihana kotipaikka! Enää tarvitsi purkaa pari taloa (mutta kuinkas kävikään – itse asiassa kolme taloa…) ja siirtää ja rakentaa meille koti – pikku juttu…
Onni on se, että minä olen aina rakastanut uuden oppimista ja opiskelua ja Reni taas on todella hyvä käytännön töissä – täydellinen parivaljakko siis! Minä pääsin kahmimaan kaiken mahdollisen tiedon hirsitalon siirtämisestä ja vanhan talon kunnostamisesta – sitähän tavallaan rakentaminen oli, sillä käytimme vanhoja rakennustapoja ja -materiaaleja. Käytännön hommissa Reni otti ohjat ja minä toimin apurina.
Yhdessä työt sujuivat hyvin, vaikka kävihän sitä niinkin, että välillä kokeiltiin keuhkojen toimivuutta ja huudon kantavuutta… Liekö joen vastarannalla olleet lehmät säikkyneet koskaan mekastusta?
Kerran, ahertaessamme 30 asteen pakkasessa lattiarakenteiden kimpussa, sain jopa hyperventilaatiokohtauksen – ensimmäinen ja toivottavasti ainokainen elämässäni… No, kaikesta silti selvittiin.
Kuvin Koikkelan hirsitalon vaiheita:
Kaikki alkoi kahden talon purkamisella.
- Koikkelan tiluksilla ollut talo oli hirsirakenteinen, mutta tyhjilläolon takia osin jo lahonnut. Merkitsimme hirret ennen kuin purimme talon kesällä 2004. Puolikkaasta taloa saimme rakennettua myöhemmin kesämökin, mutta se on toinen tarina – siitä urakasta joskus myöhemmin.
- Tuleva kotimme käytiin purkamassa Kurikassa kesällä 2005. Otimme matkaan kaiken mahdollisen: hirret, ikkunat, lattialaudat, ovet, kattotiilet, hirsipalkit jne. Hirret tuotiin Koikkelaan tukkirekalla.
Syksyyn 2005 mennessä Koikkelan tiluksilla talo oli purettu, paikka tasoitettu ja tulevan talon paikalle oli kasattu painopenkka, jotta savimaa kestäisi tulevan talon painon.
Kevääseen 2006 asti saimme odotella, että maa painuisi ja pääsisimme rakentamaan. Sillä välin urakoimme talosuunnitelmien kimpussa ja haaveilimme tulevasta…
Aakeeta laaketa keväällä 2006 Koikkelan pihamaalla… Painopenkka puretuna, maapohjat tehtynä ja tasoitettuna – seuraavana talon paikan merkitseminen, salaojitukset jne. On muuten kumma, miten talo voi näyttää todella pieneltä siinä vaiheessa, kun katselee talon nurkkakeppejä ja kuvittelee taloa siihen!
Kuvassa näkyy takana meidän ihana itsenäisyyskuusi – edelliset omistajat istuttivat kuusen Suomen 50-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi vuonna 1967. Kuvassa myös isännän rakkaat eli ensimmäinen traktori ja kaivinkone. Ne ovat olleet kovalla käytöllä tällä työmaalla.
Keväällä 2006 pääsimme innokkaina varsinaisiin talonrakennuspuuhiin! Tässä ollaan jo tekemässä kivijalkaa sokkelin päälle. Olisimme halunneet käyttää vanhoja porakiviä, mutta se ei käytännössä ollut mahdollista – talon sokkelista piti tehdä niin korkea joen läheisyyden vuoksi, etteivät vanhat porakivet millään olisi riittäneet.
Töissäkin piti käydä kesällä, vaikka mieli olisi tehnyt koko ajan olla raksalla hommissa. Tässä ollaan tarkastelemassa, mitä kirvesmies on päivän aikana ehtinyt tehdä ennen kuin illan raksapuuhat alkavat.
Vietimme Renin kanssa käytännössä kaiken vapaa-ajan raksalla tehden kaikkea mahdollista – iltaisin rojahdimme rättiväsyneinä nukkumaan. Onneksi löysimme pätevän kirvesmiehen, joka oli ikänsä ollut vanhojen hirsitalojen kimpussa. Muuten työmäärä olisi tullut aivan liian valtavaksi.
Tässä vaiheessa näkyvää tuli nopeasti – hirsikehikko nousi muutamassa viikossa! Kaivurista oli suuri apu hirsien nostamisessa. Reni oppi nopeasti taitavaksi kaivurinkuljettajaksi – ikänsä kun on ajanut monenlaisia laitteita.
Voi sitä ihmetystä ja ihanuutta, kun talo alkoi hahmottua ja sinne pääsi jo sisällekin! Tuntui, että urakka on jo kohta valmis, vaikka todellisuudessahan oltiin vasta alkutekijöissä…
Talon rakentamisessa näkyvin vaihe on siihen asti, kun saadaan katto päälle – siihen asti kaikki tuntuu sujuvan kamalan nopeasti. Sitten alkavat ne pienet näpräilyt, jotka kestävät tuskastuttavan kauan.
Syksy 2006. Savikattotiilet saatu paikoilleen ja yläkerta levytetty tuulensuojalevyillä. Näin talo saatiin veden pitäväksi ja päästiin sisähommiin.
Talven 2006-2007 aikana talon ulkopuolella ei tapahtunut oikeastaan mitään – tosin myöhään syksyllä saatiin piippu valmiiksi. Sisällä tehtiin esimerkiksi lattiarakenteita – juurikin siinä 30 asteen pakkasessa, josta aiemmin mainitsin… Oi niitä aikoja…
Ja vihdoin kesällä 2007 päästiin taas talon ulkopuolen kimppuun tekemällä ensin ulkovuoraus. Kuvassa minä ja Reni raksakamppeissa väsyneinä, mutta onnellisina – talo on vihdoin saamassa tulevan muotonsa!
Syksy 2007. Talon vanhat ikkunat entisöitettiin ja saatiin vihdoin paikoilleen. Yläkerran kauniita erikoisikkunoita odoteltiin kauemmin – näistä kaunokaisista kerron myöhemmin blogissa.
Ikkunoiden jälkeen saatiinkiin alkaa viimeistelemään hommia sisällä. Esimerkiksi joulun alla 2007 asennettiin pinkopahvit jouluradiota kuunnellen – yhä vielä saan kutkuttavan joulutunnelman pinkopahviliiman tuoksusta!
Ja vihdoin viimein vuonna 2008 pääsimme muuttamaan rakkaaseen kotiimme! Urakkaa oli vielä jäljellä, esimerkiksi listojen laittamista, mutta oli ihana päästä vihdoin nauttimaan oman työn tuloksesta. Olihan talon eteen tehty lukematon määrä tunteja ja vuodatettu hikeä ja kyyneliä…
Kuvassa vuodelta 2012 näkyvät myös onnelliset talon isännät – takana isompi ja etualalla pienempi vuosimallia 2010 eli Eemil-Eepi.
Matka on ollut kieltämättä pitkä ja monesti on ollut epätoivon hetkiä, mutta onneksi myös onnellisia hetkiä on riittänyt matkan varrella, myös kiireisimpiin rakennusaikoihin. Tärkeintä on ollut muistaa iloita jokaisesta etapista matkan varrella. Ja koko ajan silmissä on siintänyt unelma.
Unelmien eteen kannattaa tehdä töitä!
   |
