Uusia kirjoja (lastenkirja, puuhakirja ja valokuvarunoteos) ja flunssaa

Facebooktwittergoogle_plusmail
Koikkelassa on oltu elo-syyskuun aikana flunssan kourissa oikein olan takaa. Ruokasali on ollut taidepajana muutaman viikon: olon ollessa parempi lapset ovat mm. muovailleet muovailuvahoilla ja minä olen pakertanut lastenkirjojen kuvitusten parissa. (Oikealla yksi kuvitus vielä keskeneräisenä.)

Huh, nyt on ollut blogihiljaisuutta kuukauden ajan! 🙊🙈 Pyydän anteeksi. Blogihiljaisuuteen on kolme syytä: kirjaprojektit, sitkeä flunssa ja lapsiperheen kiireet.

Olen paininut pian ilmestyvien kolmen kirjan kanssa oikein tosissaan viimeisen kuukauden ajan. Kirjat julkistetaan ensi kuussa eli tästäpä hyviä joululahjavinkkejä! Alla tarinaa kirjojen taustoista. Lisätietoja itse kirjoista löydätte Koikkelan uusilta nettisivuilta! Käykäähän kurkistamassa! 😊

(Ja tuossakin muuten yksi juttu, mitä olen puuhaillut viime kuukausien aikana eli suunnitellut ja tehnyt Koikkelan nettisivut. Sivuilta löytyy monenlaista kivaa! 😊)

Viime lauantaina (8.9.) olin Raahen kirjamessuilla mainostamassa pian ilmestyviä kirjojani sekä myymässä Karjala-aiheista valokuvarunokirjaani.

Olen parantunut hiljattain tosi sitkeästä flunssasta. Muukin perhe sai osansa taudeista. Minä olin parin viikon ajan lähes sängyn pohjalla huonovointisena ja kurkkukipuisena ja vielä viikon siitäkin eteenpäin kurkku oli väliin kipeä ja yskitti. Muutamana päivänä äänikin oli kokonaan poissa kurkkukivun takia. Lapset ihmetteli kuka kumma meillä nukkuu, kun kuiskin jatkuvasti!

Muusta perheestä Eepi on sairastellut pahiten. Hän on ollut kaksikin kertaa flunssassa ja pois koulusta yhteensä kahdeksan päivää. Toisella kerralla, reilu viikko sitten, Eepillä todettiin angiina ja hän on ollut lääkekuurille siitä asti. Jospa nämä flunssat nyt riittäisivät tältä syksyltä, toivotaan.

On nämä nykyajan taudit melko sitkeitä kavereita! Toivottavasti te olette säästyneet taudeilta?

Mutta tässä nyt paljastus tulevista kirjoista ja tarinaa niiden taustoista. Itse kirjatiedot löytyvät sieltä Koikkelan sivuilta.

Lastenkirja Hilpertti Hiiren ja ystävien hauska päivä Hietamaalla

Pian ilmestyvä lastenkirja kertoo ystävysten vauhdikkaasta päivästä.

Lastenkirja Hilpertti Hiiren ja ystävien hauska päivä Hietamaalla kertoo kuuden ystävyksen viettämästä vauhdikkaasta päivästä. Päivän aikana ajetaan kartingia, uidaan, pelataan frisbeegolfia ja lentopalloa sekä paistetaan makkaraa. Lisätietoa ja kuvia kirjasta löydät Koikkelan nettisivuilta.

Lastenkirjan eläinhahmot piirsin ja maalasin alunperin Hietamaalla pidettyyn lasten tapahtumaan vuonna 2015. Hietamaa on siis ihan oikea paikka Ruukissa, Siikajoen kunnassa. Tuosta tapahtumasta lähtien olen haaveillut tekeväni hahmojen ympärille kokonaisen kirjan. Nyt aika tuntui sopivalta ja niinpä kirjoitin kirjan ja maalasin ison läjän uusia kuvia sitä varten.

Ruokasali oli muutaman viikon taiteiluhuoneena. Vuorasimme lasten kanssa pöydän askarteluliinalla. Minä piirsin ja maalailin kuvia päivät pitkät ja lapset tekivät pöydän ääressä milloin mitäkin. Heiltäkin tuli jos jonkinmoista taidetta – piirrustuksia, muovailuvahahahmoja jne.

Roosa kertoi maalatessaan tekevänsä kirjaa minulle ja iskälle “koska rakastan teitä niin paljon”. 😍 Välillä hän sanoi, että on kiire maalauksen kanssa, että sen pitäisi jo olla valmis. Mistähän lie tuollaisen keksinyt… 🙊

Tähän mennessä keskeneräisen kirjan on lukenut kymmenkunta aikuista ja muutama lapsi, mm. Roosa 3v ja Eepi 8v ja palaute on ollut innostunutta. Roosa on moneen kertaan sanonut, ettei malta odottaa saavansa oikean kirjan käsiinsä. Hänestä on ollut kiva katsella kuvia sekä etsiä isoista kuvista kadoksissa olevia esineitä ja muita juttuja.

Yhtä lastenkirjaa varten tarvitaan aika paljon valmiita kuvia. Tässä kuvitus kirjaan Hilpertti Hiiren ja ystävien hauska päivä Hietamaalla.

Eepi on ollut erityisen innoissaan – yllätys yllätys! – kirjan karting-kuvista. Eepi on muuten ollut mallina numerolla 8 olevaan karting-autoon ja kuskiin. Eepin tuntevat ovat heti tunnistaneet hänet kuvasta! Lapsista on ollut muuten kiva miettiä, kuka kenestäkin hahmosta tulee mieleen tai kuka hahmo haluaisi olla missäkin kuvassa.

Hilpertti Hiiren ja ystävien värityskirja + tehtäviä

Lastenkirjaan liittyen ilmestyy 40-sivuinen lasten värityskirja, jossa on mukana myös tehtäviä kuten labyrintteja ja erojen etsimistä. Ainakin Roosa 3v, Eepi 8v ja heidän 6-vuotias serkkunsa ovat tehneet innoissaan tehtäviä.

Tulostin meidän lapsille kaikki värityskirjan sivut ja niitä on onnellisena väritetty ja tehty. Joistakin sivuista (mm. niistä karting-kuvista) on tullut riitaakin – täytyy siis antaa molemmille oma värityskirja jahka ne saapuvat painosta!

Lisää tietoa ja kuvia puuhakirjasta löytyy Koikkelan sivulta. Sieltä voit myös tulostaa lapsille tehtäviä.

Roosa ja Eepi ovat värittäneet tulostettuja väritys- ja tehtäväkirjan sivuja. Jostain kumman syystä väritykset ovat aika, miten sen nyt sanoisi, pelkistettyjä? Tusseja löytyy kyllä vaikka mitä värejä. Lapsilla lienee menossa taiteiluissa punainen kausi? 😁

Valokuvarunokirja aihealueina syntymä ja kuolema

Valokuvarunokirja Ihmeitä on täynnä syntymä ja kuolema tuo lohtua suruun.

Lastenkirjan ja puuhakirjan lisäksi olen ollut täysin toisenlaisissa tunnelmissa ja koostanut ja muokannut uuden valokuvarunokirjan Ihmeitä täynnä on syntymä ja kuolema. Nimensä mukaisesti runot käsittelevät syntymän ja kuoleman teemoja. Kirja sopii lohdutukseen ja suruun. Lisää tietoa ja kuvia itse kirjasta löytyy Koikkelan sivuilta.

Runokirjan runot ovat pidemmältä ajalta – siksi kirjoitin “koostanut”. Kirjan toiseen aiheeseen eli kuolemaan liittyvät runot kirjoitin alunperin lukioaikoina ja ne kumpusivat siitä surusta, jota tunsin rakkaan mummoni kuollessa. Nyt runot ovat hienosäädön jälkeen tässä tulevassa kirjassa.

Paavolan mummon kuolema oli ensimmäinen kohtaamani rakkaan ihmisen kuolema. Olin silloin ala-asteikäinen ja menin lähes shokkiin, kun minulle kerrottiin mummon kuolleen. Muistan vieläkin sen hetken. Aloin huutaa täyttä kurkkua, että valehtelette ja juoksin pois itkemään epätoivoisena. Monet välitunnit koulussa vietin itkien. Kävin pienenä paljon hautausmaalla mummon luona.

Muutaman vuoden jälkeen mummon kuolemasta kävimme sattumalta juuri mummoni vanhassa asunnossa, jossa silloin asui opettajani. En muista, miksi koko luokkamme meni sinne, mutta siellä vain yhtäkkiä seisoin, mummon vanhassa asunnossa. Katselin kaipauksella ympärilleni ja kun näin keittiön kaakeleissa yhä olevat lasten tarrat, jotka mummon kanssa sinne oltiin liimattu, juoksin asunnosta ulos itkemään.

Rakkaiden kuolemasta ei ikinä toivu niin, että voisi itkemättä ajatella heitä. Kaipaus on niin syvä. Mutta ajan oloon hyvä tunne siitä, että elämässä on ollut niin ihana ihminen, tulee vahvemmaksi kuin pohjaton suru.

Elämän kaksi puolta: syntymä ja kuolema

Alkuperäinen valokuvarunokirja kuolemasta oli kuvaamataidon projektini ja tein kaiken itse käsin kirjaa myöten. Tältä pohjalta aloitin syntymä ja kuolema -aiheisen runokirjan työstämisen.

Kuolemaan liittyvien runojen lisäksi kirjassa on kaksi syntymään liittyvää runoa. Nämä runot olen alkujaan kirjoittanut omille lapsilleni heidän syntymänsä jälkeen. Näissäkin runoissa näkyy se paikka, josta tulemme ja jonne menemme kuoleman jälkeen. Muokattuina ja täydennettyinä ne löysivät paikkansa tästä runokirjasta. Ne tuovat kuolema-aiheeseen sen toisen näkökannan, elämän syntymisen, elämän kiertokulun.

Valokuvarunoteoksen valokuvat olen ottanut lukioaikanani Paavolan
kirkosta ja hautausmaalta. Otin silloin mustavalkokuvia ja kehitin ne
itse koulun pimiössä – valokuvien kehittäminen on muuten tosi kivaa
puuhaa! Lisäksi otin joitain värivalokuvia.

Kootessani tätä runokirjaa, muokkasin
valokuvista vielä enemmän unenomaisia ja epätodellisia. Halusin kuviin
vahvan tunnelman, joka kuvastaa runojen tunneskaaloja surusta iloon,
kaipauksesta toivoon, epätietoisuudesta onneen.

Valokuvarunokirjaa varten muokkasin kuvia unenomaisemmiksi ja epätodellisemmiksi kuvaamaan runokirjan tuntemuksia paremmin – vasemmalla lähtökuva, oikealla kirjaan päätynyt versio. Tämä kuva on syntymään liittyvässä valoisammassa runossa, kuten tunnelmasta voi päätellä.

Ihmeitä täynnä on syntymä ja kuolema -kirjassa puhutaan Jumalasta ja enkeleistä sekä paikasta, josta tulemme ja jonne kerran kuoleman jälkeen palaamme. Osa ihmisistä, joille olen kirjaa mainostanut, ovat kavahtaneet sen uskonnollisuutta. Tarkoitukseni on tällä kirjalla tuoda lohtua surun keskelle ja toivoa siitä, että vielä kerran tapaamme kaikki rakkaamme. Itse uskon siihen.

Näihin ajatuksiin.

Mukavia lukuhetkiä lasten kanssa ja
tunteikkaita runohetkiä!

PS Kaikki yllä mainitut kirjat ovat viimeistelyä vaille eli ovat ilmestymässä syys- ja joulumarkkinoille. Pysykäähän siis kuulolla! 😊

PPS: Koikkelasta kajahtaa! -blogin lukijana voit saada alennuksen yllä olevista kirjoista, kun teet ostoksia tämän vuoden puolella. Ilmoita ostovaiheessa alennuskoodi “Koikkelastakajahtaa2018”. Tässä vaiheessa ennakkotilaukset sähköpostitse, ohjeet www.koikkela.fi. Verkkokauppa tulossa koikkela.fi-sivuille.

PPPS: jahka kirjat ilmestyvät, tiedossa on jonkinlaista kirja-arvontaa!

Voisit tykätä myös näistä:

Seuraa Koikkelasta kajahtaa -blogia Sinulle sopivalla tavalla:
Facebook Instagram RSS-syöte Blogipolku Bloglovin' Blogit.fi
Tilaa uusimmat tarinat suoraan sähköpostiin:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *