Eräs maalla asumisen ihanuus on, että on oma jokiranta ja omaa lääniä niin paljon, että tontille mahtuu talon ja ison pihan lisäksi oma rantamökki ja rantasauna! Eilen illalla menimme Roosan, Eepin ja heidän serkkunsa kanssa mökkeilemään. Lapset olivat tosi innoissaan, kun pääsivät mökkiin nukkumaan! Se tuntuu olevan elämys – vaikka kotimmekin on hirsitalo ja sijaitsee lähellä, on vanhassa hirsimökissä oma viehätyksensä ja tunnelmansa.
Hirsimökki on rakennettu siitä vanhasta talosta, joka tällä tontilla oli ennemmin. Kyseinen pikkutalo oli päässyt niin huonoon kuntoon oltuaan kolmisenkymmentä vuotta tyhjillään, ettei siitä enää ollut taloksi. Mutta saimme puolikkaasta tehtyä ihanan tunnelmallisen rantamökin, jossa kelpaa viettää aikaa ja rentoutua. Jonkin verran mökissä on vielä laittamista, esimerkiksi vanhat ikkunat tulisi kunnostaa jahka aikaa ja rahkeita on. Samoin pihapiiriiä pitäisi laitella. Mutta hyvin mökissä pystyy jo olemaan.
Pari vuotta sitten vietimme Renin synttäreitä naapurisakilla mökissä tammikuun pakkasten aikaan. Puuhella lämmitti pientä mökkiä niin hyvin, että ulko-ovea piti välillä pitää auki, jotta pystyi olemaan! Nyt haaveilemme, että ensi kuussa Hiltusen klaania kokoontuisi viettämään viikonloppua mökille. Muutenkin mökki on paitsi meidän perheen, myös äitini ja isäni sekä sisarusteni käytössä. Ja tietenkin muitakin kylään tulijoita voidaan majoittaa mökkiin. Rakkaita on aina ihana saada kylään. 💗
Mökki on sisustettu kaikella vanhalla – vanhoilla huonekaluilla, raanuilla jne. Sinne ei tule sähköjä eikä juoksevaa vettä. Aiomme laittaa pihan perälle, mökin taakse huussin, jotta mökistä ei tarvitse esimerkiksi yöllä konkoilla taloon. Ja onhan se huussi kätevä muutenkin, kun viettää päivää ulkohommissa!
Takaisin eiliseen mökkireissuun. Lapset eivät millään olisi malttaneet mennä nukkumaan. Roosa ressukka oli niin väsynyt, että nukahti lukiessani iltasatua. Mutta pojat vielä kukkuivat kymmenen jäljestä ja hyppivät ympäriinsä! Pelasimme vielä yöllä hieman Kimbleä ennen kuin kaikki malttoivat rauhoittua unipuulle.
Yöllä heräsin ihmeelliseen rapinaan. Unenpöpperöisenä mieleeni juolahti kaiken maailman syitä. Ei kai hirsissä ole kuolemankelloja? Tai eihän vain hiiri rapistele jossain? Lopulta nousin sängystä ja huomasin, että ääni lähti suuresta, tummasta perhosesta, joka yritti epätoivoisesti päästä ikkunasta ulos! Missä vaiheessa lie sisään päässyt – aiemmin ei oltu sitä huomattu.
Perhonen oli niin kookas, että sen siipien läiskyttely ikkunaa vasten herätti minut! Hetken mietin, että mitäs nyt. Ei auttanut kuin yrittää pelastaa perhosparka ja auttaa se takaisin ulos. Mutta miten?
Seuraavan vajaan puoli tuntia vietin yrittäen saada perhosparkaa johonkin purkkiin niin, että saisin sen vietyä ulos. Perhonen oli niin isokokoinen ja sen ruumiskin oli paksu karvainen, että moneen kertaan säikähdin sen lentäessä lähelleni. Kerran se jopa istahti kädelleni ja minä aloin kiljumaan! Onneksi lapset jatkoivat rauhallisesti uniaan…
Lopulta sain pyydystettyä olennon lasipurkkiin ja vieläpä kanttakin sen verran kiinni, että sain vietyä perhosen purkissa ulos. Vielä oli tietenkin viimeinen ongelma eli miten saada se ulos purkista! Sehän ei uskaltanut tai tajunnut sieltä heti lähteä! Lopulta perhonen kuitenkin lensi vapauteen – varmaan onnellisena selvittyään hengissä stressaavasta kokemuksestaan – ja minä pääsin kömpimään takaisin vällyjen väliin.
Keskellä yötä kun heräsin, en unisena tajunnut edes ottaa perhosesta kuvaa! Nyt en oikein enää ole varma, minkä näköinen se oli. Netissä olevat perhoskuvat näkyvät olevan kiltisti istuvista perhosista, mutta tämä minun näkemäni oli kaikkea muuta kuin paikoillaan! 😁
No, yöstä kumminkin selvittiin – sekä lapset, perhonen että minä. 😊
   |
