Siitä lähtien, kun Eemil-Eepi syntyi, meidän jouluperinteisiin on kuulunut joulukuvaussessio. Roosa-Ilonan myötä pikkutonttuja on ilmaantunut kuvaan kaksin kappalein. Me aikuiset olemme olleet pelkkinä kuvaajina näissä touhuissa ja pikkutontut pääosassa.
Joka vuosi on keksitty jotain uutta. Näistä hetkistä on ihania muistoja ja kuvista on teetetty kauniita joulukortteja. Kuten varmaan arvaatte, kommervenkkejä on nykyisin aikalailla, kun kuvattavana on ei vain yksi, vaan kaksi vilkasta tonttua!
Tänä vuonna juuri silloin, kun aiottiin pitää joulukuvaussessio, isompi pikkutontuista eli Eemil-Eepi sattui olemaan kuumeessa – oli peräti kolme päivää. Päätimme kuitenkin ottaa kuvat, jotta saamme kortit aikoinaan teetettyä ja postiin – lapsetkaan eivät olleet sitä vastaan. Me kun keksimme, että tänä vuonna pikkutontut voivatkin olla kokonaan punaisten vällyjen alla!
Kuvauksia ei voinut tietenkään kovin kauaa pitää, pikkutontut kun olivat hieman väsyksissä. Mutta saimme kaksi kelpo otosta. Mielestäni kuvista tuli aika hauskoja!
Toinen perinne, jonka lainasimme Renin siskon perheeltä, on Eemil-Eepin joulukirje. Kirjeessä Eepi kertoo vuoden kulusta – kirjoituksen tekee varsinaisesti allekirjoittanut, mutta nyt isompana Eemil-Eepi on kyllä itsekin ottanut osaa suunnitteluun kertomalla suosikkiasioita vuoden ajalta.
Kirjeen lomaan on etsitty sopivia kuvia vuoden tärkeistä tapahtumista. Samalla jää mukava muisto itsellekin siitä, mitä kaikkea on ehtinyt kokea! Kirje on jaettu joulukortin kanssa. Siitäpä tulikin mieleeni – tämän vuoden kirje on vielä kirjoittamatta!
Roosa-Ilonan ensimmäisenä jouluna otimme valokuvan, jossa ylpeä isoveli piti pikkusiskoaan sylissä. Eemil-Eepi oli tuolloin neljä ja puoli vuotta ja Roosa-Ilona kolme kuukautta. Muistan tuon kuvaushetken kuin eilisen päivän!
   |
