Matkavinkkejä lapsiperheille osa 2: 10 museo- ja tapahtumavinkkiä tiedekeskuksista nalleihin, sotamuseoista vanhoihin koneisiin

Facebooktwittergoogle_plusmail
matkailuvinkkejä lapsiperheille
Toisena matkavinkkinä lasten kanssa matkaaville ovat museot, museoalueet ja erilaiset historia-aiheiset tapahtumat. Näissä riittää koto-Suomessakin koluttavaa ja hämmästeltävää, saati sitten maailma. Kuvat Turussa sijaitsevasta tykkivene Karjalasta.

Lasten kanssa museoihin? Kyllä ihmeessä! Museoita on aiheesta kuin aiheesta täynnänsä kaikkea mahtavaa, joten kaikille löytyy varmasti tutkittavaa ja hämmästeltävää.

Museoiden lisäksi on monenlaisia museoalueita ja erilaisia historia-aiheisia tapahtumia, joissa pääsee tutustumaan menneeseen maailmaan. Niissä lapset viihtyvät takuuvarmasti. Kannattaa pitää silmät ja korvat auki ja lähteä tutustumaan!

Meillä lapset ovat vähintään yhtä innostuneita vanhoista jutuista kuin minä ja Renikin. Kaikenlaiset vanhat koneet, autot, ritarit, ihmeelliset esineet ja muu vanha kiehtovat.

Esimerkiksi viimeisimmällä lomareissulla Espanjassa tutustuimme (Eepin toiveesta) mm. antiikin Rooman ajan asuntoon (Casa de la Fortuna, Cartagena), sotamuseoon, josta on alla juttua, Concepción linnaan, josta oli tarinaa edellisessä postauksessa, sekä episkopaaliseen palatsiin, josta myöhemmässä postauksessa.

matkailuvinkkejä lapsiperheille
Dinosaurusnäyttelyissä on jännittävää! Näistä varmasti kaikki lapset tykkäävät. Nämä kuvat ovat Oulun Tietomaasta. Jänniä dinosauruspaikkoja ovat esim. Itävallan dinosauruspuisto Styrassic Park sekä USA:n Utahista löytyvä Museum of Ancient Life, jossa on maailman suurin koottujen dinosaurusten kokoelma.

Vaikka lapsia kiinnostavat museot ja paikat, kannattaa varautua siihen, että heillä ei ole pitkäjänteisyyttä viettää kovin kauaa yhdessä paikassa – ainakaan meidän lapsilla. Aina pitää olla uutta katsottavaa ja pitää saada rientää paikasta toiseen.

Esimerkiksi antiikin Rooman ajan asunnossa olisin itse halunnut viettää kauemmin aikaa tutkien paikkoja, mutta lapset kulkivat liukkaasti paikasta toiseen. Kyllä he silti ehtivät joka paikan kiertää ja tykkäsivät näkemästään.

Kannattaa pitää mielessä lasten innostus tarinoihin ja seikkailuihin kertoessaan asioista ja esineistä. Tarinoiden avulla lapset innostuvat historiasta. Monissa museoissa ja paikoissa on nykyisin otettu lapset huomioon ja tehty heille soveltuvaa ohjelmatarjontaa.

matkailuvinkkejä lapsiperheille
Outokummun kaivosmuseossa on esillä monenlaisia vanhoja kaivoskulkuneuvoja.

Tässä blogissa esitellään seuraavia museoita, museoalueita ja tapahtumia, joihin kannattaa tutustua lasten kanssa. Nämä kaikki on kokeiltu Eepin ja Roosan toimesta ja he suosittelevat näitä lämpimästi muille lapsille! 👦👧

  • Vanha elämänmeno: Toivosen talonpojanmuseo, Kälviä, Outokummun kaivosmuseo
  • Vanhat laivat: miinalaiva Keihässalmi ja tykkilaiva Karjala, Turku
  • Sotamuseot: Cartagenan sotamuseo, Espanja
  • Puolustuslinjat: Lappeenrannan linnoitus, Punkaharjun juoksuhaudat
  • Tykit: Helsingin Taivaskallio
  • Tiedekeskukset: Oulun Tietomaa
  • Nalle- ja lelumuseot:  Wienin nallenäyttely
  • Vanhat junat: Uudenkaarlebyyn museorautatiepuisto
  • Vanhat koneet ja autot: Wanhan Woiman Weteraanikonepäivät, Oulainen, vanhojen ajoneuvojen Vappuajelu, Oulu
  • Erikoiset vanhat tavarat: Pakkahuoneen museo, Raahe

Vanha elämänmeno

matkavinkkejä lapsiperheille
Toivosen talonpojanmuseossa pääsee tutustumaan vanhaan elämänmenoon monella tavalla. Tässä Eepi on oppilaana vanhassa koulussa, opettajana toimii Reni-iskä. Meniköhän oppi perille? 😊

Vanhaan elämänmenoon pääsee tutustumaan erilaisissa ulkomuseoissa. Tässä pari erilaista esimerkkiä koto-Suomesta.

Toivosen talonpojanmuseo

Toivosen eläinpuisto ja talonpojanmuseo Kälviällä 8-tien varressa tarjoaa monenlaisia elämyksiä niin lapsille kuin aikuisille. Kävimme puisto- ja museoalueella Eepin ollessa 3-vuotias ja meillä oli hurjan mukava päivä. Parasta Eepin mielestä paikassa oli, yllätys yllätys, alue täynnä erilaisia vanhoja koneita.

museossa lasten kanssa
Traktorilla on hauska ajaa päristellä! Minimaatilalla on minikaivo.

Puisto- ja museoalue on aika laaja ja siellä on valtavasti tutkittavaa. Lapset voivat halutessaan liikkua laajalla alueella hauskasti erilaisilla vempaimilla, vaikkapa pikkutraktorilla, jota aikuinen voi vetää.

Alueelle on siirretty 50 erillistä rakennusta, esimerkiksi navetta, riihi ja talli. Museoesineitä on yli 12 500! Esimerkiksi yksi taloista on tehty puusepänverstaaksi valtavine koneineen, toisessa on käsityötilat karstoineen ja keritsimineen.

kotimaan matkailu lasten kanssa
Toivosen museopuistossa on jos jonkinmoista vimpainta. Ensimmäisessä kuvassa Eepi pyörittää propelia. Toisessa kuvassa näkyy hieno ajopeli, jolla aikuinen voi vetää lasta museoalueella. Kolmannessa kuvassa ylpeä Eepi ajaa vanhaa puimuria! Leikisti toki.

Kuten nimi Toivosen eläinpuisto ja talonpojanmuseo kertoo, alueella on myös kotieläimiä, joten siellä saa kulumaan mukavasti vaikka koko päivän. Alueesta on tehty kokonainen vanhan ajan maalaiskylä eläimineen kaikkineen.

Esillä on kymmeniä vanhoja ammatteja kauppiaasta seppään, limutehtaasta kalastukseen. Kesän aikana järjestetään työnäytöksiä. Lisätietoja löytyy Toivosen eläinpuisto ja talonpojanmuseon nettisivuilta.

Outokummun kaivosmuseo

matkailuvinkkejä lapsiperheille
Outokummun kaivosmuseossa vierähtää helposti vaikka päivä mm. museota tutkien, kaivostyöläisen ammattiin tutustuen, kaivoksessa käyden ja vuorenpeikkoa tervehtien.

Outokummun kaivosmuseossa voi viettää jännittävän päivän tutustuen kaivostoimintaan museoissa ja rakennuksissa. Alue on laaja täynnä monenlaista tekemistä ja kokemista, joten kannattaa varata riittävästi aikaa. Kuten kuvista näkee, sattui olemaan kylmä kesäpäivä meidän käydessä kaivoksella, mutta se ei menoa haitannut!

Päivän jännittävin anti oli vanhaan kaivokseen meneminen: hämärä ja kostea tila voi olla jopa hieman pelottava. 2-vuotias Roosa halusi olla isin turvallisessa sylissä kaivoksessa. Etenkin, kun luolan uumenissa tervehdittiin Vuorenpeikkoa!

Toinen hiuksia nostattava kokemus oli korkeaan Kaivostorniin kiipeäminen 228 rappua pitkin. 74 metriä vedenpinnan yäpuolelle kohoavan tornin huipulta näkee kauas. Me joimme mehut Kaivostornin huipulla nauttien näkymistä.

matkailuvinkkejä lapsiperheille
Kaivosjunan kyydissä on mukavaa! Lasten kaivoksen ulkoalueella on hienoja laitteita – harmi vain, kun tämä kippiauto ei liikkunut oikeasti!

Eepi ja Roosa viihtyivät mainiosti lasten kaivoksessa. Sisäleikkipuistossa on valtavat rakennelmat hihnakuljettimineen. Lapset saavat kiipeillä, latoa hiekkaa kuljettimille ja viedä hiekkaa paikasta toiseen. Siinä vierähtää iloisesti hetki jos toinenkin! ⌛

Lasten kaivoksen ulkotiloissa on polkuautoja, kiipeilyalue ja erilaisia laitteita. Etenkin polkuautot olivat Eepin ja Roosan mieleen. Roosa ei olisi millään halunnut lopettaa ajamista, mutta vanhempien selät eivät kestäneet kovin kauaa piene polkuauton lykkäämistä – Roosa kun ei yltänyt polkimille. Toinen murhe oli, ettei päässyt ajamaan kaivoskippiautoa – sitä kokemusta etenkin Eepi odotti.

kotimaan matkailu lasten kanssa
Kaivostornissa käyty ja jännää oli! Lasten kaivoksen ulkotilassa pääsi ajamaan hienoilla polkuautoilla. Kaivoksessa odotti vuorenpeikko tervehtijöitä.

Outokummun kaivos aloitti toimintansa 1900-luvun alussa ja siitä muodostui yksi Suomen merkittävimmistä kaivoskeskittymistä. Tärkein kaivuutuote oli kuparikaste.

Toinen hienolta vaikuttava suomalainen kaivosmuseo löytyy Lohjalta, Tytyrin Elämyskaivos. Myös maailmalla vanhoista kaivoksista on tehty monenlaisia elämyspustoja. Itävallan Erzbergissä pääsee ajamaan valtavaan kippiautoon – ainakin meidän lapset olisivat haltioissaan! Espanjan Huelvan vanhassa kaivoksessa puolestaan kyyditsee vanha kaivosjuna 12 kilometriä pitkällä radalla maan uumenissa!

Vanhat laivat: miinalaiva Keihässalmi ja tykkilaiva Karjala

matkailuvinkkejä lapsiperheille kotimaassa
Tykkivene Karjala ja miinalaiva Keihässalmi ovat hienoja retkikohteita myös lapsiperheille. Molempiin laivoihin pääsee tutustumaan sisuksia myöten – ainakin meidän lapsista se oli hurjan jännää! (Juu, myös aikuisista!)

Turusta löytyy kaksi hienoa laivaa, joihin kannattaa mennä lasten kanssa tutustumaan: miinalaiva Keihässalmi ja tykkilaiva Karjala. Lapsille on todella jännittävää laskeutua laivan sisäosiin tutkimaan paikkoja!

Ja kyllä se on hauskaa aikuisillekin. On uskomatonta ajatella, kuinka iso miehistö niin pienissä tiloissa on häärännyt! Tällaista maakrapua alkaa jo hirvittää meriolosuhteita, aallokkoa, saati sitten syysmyrskyä ajatellessa.

matkailuvinkkejä lapsiperheille kotimaassa
5-vuotiasta Eepiä hieman jännitti miinalaiva Keihässalmella! Hauskaa oli, voitte uskoa!

Miinalaiva Keihässalmi rakennettiin vuonna 1957 Helsingissä. Laiva toimi miinanlaskijana ja -raivaajana ja sen miinakannelle mahtuu 100 miinaa. Lisäksi Keihässalmessa on monia tykkejä. Miehistöä laivalla on ollut 60 henkilöä. Laiva museoitiin vuonna 1994.

Tykkivene Karjala rakennettiin vuonna 1968 Helsingissä ja se toimi armeijan vartio-, koulutus- ja johtoaluksena. Miehistöön kuului 70 henkilöä. Tykkejä on monenlaisia ihmeteltäväksi. Laiva museoitiin vuonna 2002.

Sotamuseot: Cartagenan sotamuseo

matkailuvinkkejä lapsiperheille Espanjassa
Cartagenan sotamuseossa oli monenlaista hienoa katseltavaa kuten kuvassa näkyvä tykki ja panssarivaunu.

Kävimme viime Espanjan reissullamme Cartagenan sotamuseossa (Museo Historico Militar de Cartagena). Kuten kuvista näkyy, lapset olivat aivan innoissaan nähdessään erilaisia panssarivaunuja ja aseita.

Sotamuseossa oli esillä kymmeniä isoja ajoneuvoja, paljon erilaisia ammuksia ohjuksista lähtien sekä eri aikakausien miekkoja ja pyssyjä. Yksi huone oli täynnä eri aikojen sotilasasuja, kypäriä ja muita varusteita.

Varmaan hienoin juttu lasten mielestä oli suuren suuri huone, joka oli täynnä lasivitriinejä täynnänsä erilaisia sotilasajoneuvojen pienoismalleja. Erikoisimpia olivat Star Wars -tyyliset, natsi-Saksan aikaiset lentokoneet ja ajokit.

matkailuvinkkejä lasten kanssa
Roosa jättikanuunan ja Eepi ohjusten kanssa. Huomaa, kuinka aseiden kanssa poseerataan – ei heltiä Roosaltakaan normaaleja hymyjä! Asenne kohillaan! 💪

Sotamuseo oli tehty Cartagenan vanhaan sotilastukikohtaan. Niinpä museossa pääsi tutustumaan myös vanhaan, hienosti sisustettuun kenraalin huoneeseen, sekä vanhaan, kauniiseen kappeliin. Museossa oli ihania yksityiskohtia kuten mahtavia lamppuja ja koristeellisia, vanhoja lippuja ja vaakunoita.

Kaiken kaikkiaan museo oli hieno paikka ja todellakin näkemisen arvoinen.

Sotamuseoita löytyy ympäri maailmaa, joten tutustumista riittää. Esimerkiksi Helsingin sotamuseossa voi tutustua Suomen sotahistoriaan. Tukholman sotamuseon sanotaan olevan Ruotsin paras museo.

matkavinkkejä lapsiperheille
Cartagenan sotamuseossa löytyi hienosti sisustettu kenraalin huone, lapsia kiinnostanut pienoismallisali ja hienoja yksityiskohtia kuten erikoisia lamppuja.

Sopiiko sota-aihe lapsille?

Tiedän: tämä aihepiiri jakaa ihmisiä. Itsekin olin jossain vaiheessa sitä mieltä, että pyssyt ja muut sotajutut eivät kuulu lapsille. Mutta olen joutunut pyörtämään mielipiteeni.

Aseet ja sodat ikävä kyllä kuuluvat maailmaan, eikä niistä tunnuta pääsevän eroon. Niinpä lapsetkin joutuvat kuulemaan näistä asioista ennemmin tai myöhemmin myös täällä Suomessa. Miten muuten lapset voivat käsitellä asioita kuin leikkien ja tutkien? Ase- ja sotaleikkien avulla lapset saavat tilaisuuden käsitellä ikäviä, synkkiä asioita ja agressioitaan laajemminkin.

On tärkeää keskustella isojen lasten kanssa siitä, mitä todellisuus on. Meillä on Eepin kanssa keskusteltu siitä, kuinka sotien vuoksi perheet hajoavat, sotilaat eivät välttämättä palaa enää koskaan kotiinsa tai jos palaavatkin, voivat lopunikänsä nähdä painajaisia sodan kauhuista.

Lapsia ei tarvitse pelotella asioilla, mutta kyllä heidän on hyvä ymmärtää totuus jollain tasolla. Liian moni lapsi ja nuori tuudittautuu pelimaailman oppeihin siitä, ettei kuolema ole mikään lopullinen asia. Tällöin otetaan turhia riskejä, eikä arvosteta tätä ainutlaatuista elämää.

matkavinkkejä lapsiperheille
Ensimmäisessä kuvassa Eepi poseeraa slovenialaisen sotamuseon ritaripatsaan edessä. Toisessa kuvassa Cartagenan sotamuseon eräs hienoista miekkakokoelmista.

Kuten aiemmin olen kertonut, harrastamme Eepin kanssa Taekwon-Doa. Vaikka on kyse itsepuolustus- ja kamppailulajista, liittyy siihen tärkeänä osana filosofinen puoli: ohjenuorina ovat mm. rauhallisemman maailman rakentaminen sekä vapauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta puhuminen.

Se, että on kiinnostunut kamppailusta, aseista tai sotahistoriasta, ei tarkoita, että on sotahullu tai että haluaisi satuttaa muita. Voi olla rauhaa rakastava soturi tai aseharrastaja tai vain tykätä historiasta.

Historiaa ei saa unohtaa, vaan siitä pitää oppia.

Puolustuslinjat

Puolustuslinjoilla saa tutustua Suomen ja sukujemme historiaan. Tässä esitellään kaksi eri aikakausien puolustuslinjaa: Lappeenrannan linnoitus ja Punkaharjun juoksuhaudat.

Lappeenrannan linnoitus

matkavinkkejä lapsiperheille Suomessa
Lappeenrannan linnoituksella on mukava kävellä kauniina kesäpäivänä ja nauttia ihanista maisemista.

Lappeenrannan linnoitus muodostaa Lappeenrannan vanhan kaupungin. Alueella on kauniita valleja kävelyretkiä varten, museoita, kahviloita ja muuta kivaa. Alueella vierähtää mukavasti perheen kesken vaikka koko päivä.

Meidän lasten suosikkeja alueella olivat kukkuloilla juoksentelu sekä alueella olevat tykit. Kukkuloilta on hienot näköalat kauas Saimaalle ja Lappeenrannan kaupunkiin. Suurten puiden varjoon on mukava pysähtyä juomaan mehua ja syömään pientä välipalaa.

matkavinkkejä lapsiperheille Suomessa
Lappeenrannan linnoituksen alueelta löytyy sekä vanhempia että uudempia tykkejä.

Lappeenrannan linnoitus on vuosisatojen aikana rakentunut poulustusalue. Ennen kuin varsinaisten linnoitusrakennelmien rakentaminen aloitettiin 1720-luvulla, veteen laskevat kukkulat toimivat luonnollisena puolustuksena. Lappeenrannan kaupunki perustettiin näille seuduille 1649.

Lappeenrannan linnoitusta on rakennettu sekä Ruotsin että Venäjän vallan aikana. Suomen autonomian ajalla linnoitusta ei enää tarvittu puolustustarkoitukseen, joten se toimi varuskunta- ja vankila-alueena.

Punkaharjun juoksuhaudat

matkavinkkejä lapsiperheille
Punkaharjun juoksuhautoihin tutustumassa. Roosalla ja Eepillä oli mukanaan omat Olavinlinnasta ostetut puumiekat. He siis eläytyivät hieman vanhempaan historiaan.

Punkaharjun juoksuhaudat kuuluvat Salpalinjaan – Suomenlahdelta Petsamoon ulottuneeseen puolustuslinjaan, joka rakennettiin talvisodan jälkeen Suomen uuden rajan turvaksi. Salpalinja on itsenäisen Suomen tähän asti suurin rakennushanke.

Salpalinja on yksi Euroopan vahvimmista ja parhaiten säilyneistä sodan aikaisista puolustuslinjoista. Mittaa Salpalinjalla on 1200 kilometriä ja siinä oli valmistuttuaan mm. 728 teräsbetonikorsua, 3000 puista kenttälinnoitetta ja 350 kilometriä taistelu- ja yhdyshautaa. Urakkaa oli tekemässä jopa 35 000 palkattua siviilityömiestä sekä armeijan joukkoja.

Punkaharjulla on jäljellä jonkin verran juoksuhautoja, joita pääsee katsomaan ja osaan jopa kävelemään. Paikalla on myös korsu, johon pääsee Harjutien kioskista saatavalla avaimella.

Lapsilla riittää jännitystä kulkea pitkin juoksuhautaa ja kurkata korsuun. Aikuisella voi tulla mieleen hieman rankempia ajatuksia. Joka tapauksessa paikka on tutustumisen arvoinen – se on osa omaa historiaamme ja omaa lähisukuhistoriaamme.

Tykit: Taivaskallio

matkavinkkejä lapsiperheille Suomessa
Taivaskalliolla Helsingissä riittää touhua ja tohinaa: kallioilla on kiva juoksennella ja välillä voi tutustella mahtaviin tykkeihin!

Helsingin Taivaskallio on Helsingin korkein luonnollinen kallio, jolla toimi sotavuosina 1939-1944 ilmatorjuntapatteri Taivas. Muistona patterista paikalla on ilmatorjuntatykki sekä useampien tykkien asempia ja perustuksia.

Kallioilla ja puistoalueella on lasten kiva juoksennella ylös ja alas ja hyppiä pikkunyppylöiltä alas. Näkymät ovat hienot ympäri Helsinkiä. Kauniina kesäpäivänä kannattaa pakata evästä ja viltti matkaan ja nauttia piknik kallioilla.

matkavinkkejä lapsiperheille
Cartagenan linnoituksen järeä tykki sekä Raahen museon pienempi tykki.

Tykit kiinnostavat lapsia – ainakin meidän muksuja! Tykkejä löytyy usein nähtävillä kävely- ja puistoalueilla, joten niihin on helppo mennä tutustumaan. Esimerkiksi Cartagenassa oli paljon vanhoja tykkejä. Myös Raahen museon rannassa on vanha tykki.

Tiedekeskukset: Oulun Tietomaa

matkavinkkejä lasten kanssa
Oulun Tietomaassa riittää ihmeteltävää ja koettavaa koko perheelle! Pelastusveneessä voi kokeilla allokkoja toisten keinuttaessa venettä. Venesimulaattorissa pääsee kokeilemaan ajotaitoja keskellä meren tyrskyjä.

Oulun Tietomaa tarjoaa monipuolista tekemistä ja kokemista koko perheelle vauvasta vaariin. Tietomaahan tutustumiseen kannattaakin varata koko päivä aikaa.

Tietomaasta löytyy sekä pähkinöitä purtavaksi että monenlaista hauskaa tekemistä. Miltä kuulostaa veneajelusimulaattori tyrskyissä keskellä merta, piikkimatolla makaaminen tai 3D-lyhytelokuva avaruudesta ja avaruusmatkoista? Tai tekisitkö mieluummin testejä, joilla voit löytää uusia puolia itsestäsi?

Lapset – ainakin meidän Eepi ja Roosa – viihtyvät erityisesti kaikissa laitteissa ja vekottimissa, joita riittää. Samalla oppii ihan huomaamatta monenlaista esimerkiksi merestä, äänistä, mekaniikasta jne.

Oulun Tietomaa tunnetaan 45-metrisestä tornistaan, jonka sisäasanteelle pääsee lasihissillä tai kierreportaita pitkin. Ylhäältä on hienot näkymät ympäri Oulua. Kannattaa käydä! 👍

matkavinkkejä lapsiperheille Suomessa
5-vuotias Eepi vierellään patsas, joka esittää maailman pisintä ihmistä, 2,72 metristä Robert Wadlowta, luonnollisessa koossaan! Toisessa kuvassa Eepi tiirailee kaukoputkella, kolmannessa valmistaudutaan 3D-elokuvaelämykseen.

Pienetkin lapset löytävät monenlaista ihmettelemisen aihetta Tietomaasta, kuten interaktiivisen taikahiekkalaatikon ja erilaisia musiikkilaitteistoja, joita löytyy Encore-musiikki- ja ääninäyttelystä.  Pienestä lapsesta huolehtiessa kannattaa varautua siihen, että kaikkea mielenkiintoista ei millään ehdi itse kokeilla. Esimerkiksi itseäni olisi kiinnostanut tehdä testejä, joita löytyy laidasta laitaan, mutta eiväthän Eepi ja Roosa pieninä malttaneet niihin keskittyä.

Tietomaassa järjestetään joskus tapahtumia, joissa on erilaista hauskaa tekemistä. Kolme vuotta sitten osallistuimme tällaiseen tapahtumaan, jossa mm. pääsi rakentamaan erilaisista karkeista ja tikuista. Eepistä karkkirakentaminen oli hauskaa puuhaa! Eikä siinä tohinassa tainnut mennä karkkeja suuhunkaan, miten lie mahdollista?

matkavinkkejä lapsiperheille
Eepi 5v pääsi rakentamaan karkeista ja hammastikuista hienoja rakennelmia Tietomaan erikoistapahtumassa. Ja hauskaa oli! Vieressä näkyy läjäpäin tiedekeskuksen vierailijoiden tekemiä luomuksia.

Tiesitkö muuten, että Oulun Tietomaa on Suomen ensimmäinen tiedekeskus? Nykyäänhän tiedekeskuksia on Oulun Tietomaan lisäksi Heureka Vantaalla, Pilke Rovaniemellä, Arktikum Rovaniemellä ja Tuorla Turussa.

Nalle- ja lelumuseot

matkavinkkejä lapsiperheille nallemuseot
Wienin kaduilla tuli yhtäkkiä vastaan ihana näyteikkuna täynnänsä toinen toistaan suloisempia vanhoja nalleja!

Nalle- ja lelumuseot sopivat koko perheelle. Kukapa ei heltyisi katsoessaan söpöjä, halittuja nalleja ja nukkeja tai ihania peltisiä, leikeistä kolhiintuneita autoja?

Me törmäsimme Roosan kanssa aivan ihastuttavaan näyteikkunaan Wienissä. Eepi ja Reni olivat palauttamassa vuokra-autoa, kun minä ja Roosa kävelimme Wienin keskustassa katselemassa ihania rakennuksia ja nauttimassa kesäpäivästä. Yhtäkkiä vastaan tuli suuren suuri näyteikkuna – tai oikeammin lasiseinäinen pikkutalo – joka oli täynnänsä erikokoisia ja -näköisiä vanhoja nalleja!

Näyttelystä kehkeytyi varsinainen tarina. Osa nalleista oli nauttimassa kahvista ja herkuista, osa teki ruokaa, joku ajeli autolla Molla-Maijan kanssa, olipa yksi osoittamassa mieltään rauhan puolesta sotia vastaan!

Nalleja olisi voinut katsoa vaikka kuinka kauan! Kannattaa siis kulkea silmät auki turuilla ja toreilla – sitä tiedä mitä ihanaa tulee vastaan!

matkavinkkejä lapsiperheille nallemuseot
Nallet ruoanlaittopuuhissa! Nalle on vienyt Molla-Maijan ajelulle hienolla keltaisella autolla.

Toki koto-Suomestakin löytyy ihania nalle- ja lelumuseoita. Esimerkiksi Hyrsylän mutkassa on esillä nalleja, nukkeja, junia ja autoja. Lelumuseo Hevosenkengässä Tapiolassa pääsee ihastelemaan monien aikakausien leluja hauskassa ympäristössä.

Vanhat junat: Uudenkaarlebyyn museorautatiepuisto

matkavinkkejä lapsiperheille Suomessa
Uudenkaarlebyyn museorautatiepuistossa on hienoja junia, joilla lapset saavat leikkiä.

Uudenkaarlebyyn museorautatiepuisto on ihana paikka lapsille ja siellä on hienoja junia. Me kävimme puistossa ohikulkumatkalla syömässä eväitä. Näimme tienviitan 8-tien varrella ja päätimme käydä katsomassa. Puisto osoittautui tosi mukavaksi paikaksi. 👍

Lapset tykkäsivät kovasti, kun saivat touhuta junissa. Toinen junista oli oikea, toinen oli rakennettu lasten leikkipaikaksi.

Junien lisäksi puistossa oli lapsille mm. kiikku ja liukumäki sekä nurmitilaa juosta. Oli kiva juoksennella ja touhuta pitkän automatkan välillä.

Museorautatiepuisto liittyy 2-kilometriseen kapearaiteiseen museorautatiehen, jolla pääsee matkustamaan vanhalla höyryveturilla, Suomen pienimmällä junalla. Olisipa hienoa päästä joskus kyytiin! Lisätietoja ja junan aikataulut löytyvät Uudenkaarlepyyn museorautatien sivuilta.

Vanhat koneet ja autot

Ketäpä lasta eivät koneet ja vempaimet kiinnostaisi? Voi sitä hymyä, kun pääsee vieläpä kuskin penkille istumaan! Suomessa ja maailmalla on vaikka millä mitalla hienoja museoita täynnä mahtavia koneita ja autoja. Tässä pari vinkkiä koto-Suomen tapahtumista.

Wanhan Woiman Weteraanikonepäivät, Oulainen

matkavinkkejä lapsiperheille
Wanhan Woiman Weteraanikonepäivillä on kivaa: Eepi innoissaan vanhan maastoauton vierellä sekä vielä enemmän tohkeissaan vanhan telatraktorin puikoissa!

Wanhan Woiman Weteraanikonepäivät Oulaisissa kokoavat yhteen vanhojen koneiden ja autojen harrastajat sekä vanhan tavaran myyjät ja ostajat. Weteraanimoottorikerho Wanha Woima ry järjestää tapahtuman tänä vuonna jo 26. kertaa.

Pari viikkoa juhannuksen jälkeen vietettävillä konepäivillä on tekemistä ja näkemistä koko perheelle koko päiväksi tai vaikka kahdeksi. Alueella on monenlaisia isoja koneita, joihin voi tutustua. Ajoneuvokulkueessa näkee monenlaisia vanhoja autoja ja mopoja. Ennen kulkueiden lähtöä voi autoihin ja mopoihin tutustella parkkipaikalla.

Ainakin aiempina vuosina on tarjolla ollut vanhan ajan syötävää, esimerkiksi Pohjanmaan perinneherkkua pepua eli muttia, ohrajauhoista tehtyä ruokaa. Se on tosi herkullista!

matkavinkkejä lapsiperheille Suomessa
Eepi takomassa itselleen lanttia vuonna 2013. Vuonna 2016 Eepi löysi itselleen rompetorilta hienon sotilassoittajan lakin. Joinakin vuosina Wanhan Woiman päivillä on ollut hieno juna lapsille leikkipaikkana – se oli Eepin suosikki.

Sepän pajalla on päässyt takomaan itselleen muiston tapahtumasta – toki pientä maksua vastaan. Yhtenä vuonna sai takoa oman vuosilantin, toisena vuonna taiteilla korun. Sepän touhut innostivat myös Eepin takomaan muistot itselleen.

Valtavan suurelta rompetorilta löytyy vaikka ja mitä mahtavaa ostettavaa koko perheelle. Eepikin on tehnyt hienoja löytöjä torilta. Viime vuoden aarrelöytö on suomalainen, hieno sotilassoittajan lakki, johon Eepi laittoi löytämänsä vanhan lentäjän merkin.

Itse olen löytänyt jos jonkinmoista ihanuutta kotiin, esimerkiksi jouluksi kauniita, vanhoja lasikoristeita.

Vanhojen ajoneuvojen vappuajelu

matkavinkkejä lapsiperheille vanhat autot
Vanhojen ajoneuvojen kulkuetta hienoine autoineen ja mopoineen on mahtava katsoa. Kuvissa 3-vuotias Eepi ihailee autoja aitiopaikalta matkarattaistaan.

Oulussa pääsee vappupäivänä ihastelemaan vanhojen ajoneuvojen paraatia. Oulun Seudun Mobilistit ry:n järjestämässä kulkueessa näkyy monenlaisia ajokkeja vanhoista autoista mopoihin, paloautoista rekkoihin.

Vappuparaatin katsominen on kuulunut monena vuonna meidän perheen perinteisiin. Lapset katsovat onnellisina erilaisia hienoja autoja.

Ennen paraatin lähtemistä kannattaa mennä ajoissa lähtöpaikalle, koska siellä autoja pääsee katsomaan läheltä ihan rauhassa.

Saa nähdä, pääseekö meidän perhe joku vuosi osallistumaan itse ajeluunkin. Haaveissa se siintää.

Erikoiset vanhat tavarat: Pakkahuoneen museo

matkavinkkejä lapsiperheille museot
Raahen museossa on merikaupungin merenkäyntiin liittyvää esineistöä sekä merimiesten maailmalta tuomia erikoisia tavaroita.

Viimeisenä vinkkinä (vaikka ei suinkaan vähäisimpänä) on merikaupunki Raahessa sijaitseva Pakkahuoneen museo, jossa on valtavasti erikoisia ja hienoja tavaroita, joita Raahen merimiehet ovat tuoneet laivamatkoiltaan ympäri maailmaa. Lisäksi museossa on merenkulkuun liittyvää esineistöä.

Ihmisalkio lasipurkissa, matelijoita lasipurkeissa, täytettyjä eläimiä, purjelaivojen pienoismalleja, minipienet aikuisen kiinalaisen naisen kengät (ehkä kokoa 23-25?) ajalta, jolloin naisen jalat pidettiin väkisin pieninä. Siinä joitain Pakkahuoneen museon esineistöä.

Museo on varsinainen runsaudensarvi, kuten museon nettisivuillakin sanotaan – joka paikassa on vaikka millä mitalla mielenkiintoista katsottavaa! Kannattaa varata riittävästi aikaa museokäyntiin.

Tiesitkö, että Raahen museo on Suomen vanhin paikallismuseo? Usean mielestä se on Suomen hienoimpia museoita.

Oletko muuten koskaan nähnyt maailman vanhinta sukelluspukua eli Wanhaa Herraa, joka on tehty vasikannahasta? Siinä vasta hieno näky! Sen löydät toisesta Raahen museosta, Pakkahuoneen museon lähellä olevasta Kruununmakasiinin museosta. Kannattaa käydä myös siellä. 👍

⚓ 🚂 📯 Mahtavia museoretkiä lasten kanssa! 💣 🚜 ⏳

PS. Tulossa lisää matkavinkkejä lapsiperheille! Pysy kuulolla! 😘

Voisit tykätä myös näistä:

Seuraa Koikkelasta kajahtaa -blogia Sinulle sopivalla tavalla:
Facebook Instagram RSS-syöte Blogipolku Bloglovin' Blogit.fi
Tilaa uusimmat tarinat suoraan sähköpostiin:

2 Replies to “Matkavinkkejä lapsiperheille osa 2: 10 museo- ja tapahtumavinkkiä tiedekeskuksista nalleihin, sotamuseoista vanhoihin koneisiin

  1. Paljon kertovat kuvat. Hienoja vinkkejä. On ilo nähdä, kun lasten maailmankuva avartuu. En edes tiennyt näistä kaikista paikoista, ennen tätä valaisevaa postaustasi.
    Tästä on näin mummonakin hyvä valita menomestoja lastenlasten kanssa.
    Hyvää heinäkuun jatkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *