![]() |
Lumoava täysikuu valaisi viime yönä pilkkopimeää maisemaa. |
Syksyn pimenevät illat ovat saapuneet ja öisin on jo ihan pilkkopimeää. Paitsi viime yönä: olin juuri menossa nukkumaan ja sammuttelin pikkuvaloja, kun huomasin jonkin valoilmiön ikkunasta. Joella paistoi mahtava täysikuu, jota jäin lumoutuneena katsomaan pimeään taloon. Täysikuu on aina yhtä kaunista katsottavaa, mutta etenkin joen pintaan heijastuvana jotain uskomattoman hienoa. 💗
Elokuu elettiin ja monenlaista ehdittiin kokea. Alta löytyy kuvakooste elokuun kohokohdista. Kuun viimeisenä viikonloppuna vietimme sukulaisten kesken mökkiviikonloppua ja venetsialaisia täällä meillä. Nukkujia riitti kesämökkiin, meidän taloon sekä äidin ja isän asuntovaunuun.
Harmillisesti perjantaina ja lauantaina satoi aika paljon, mutta onneksi ehdimme edes jonkin verran leikkiä ulkona, vaikka osa suunnitelmista jäikin toteutumatta. Esimerkiksi mökin ulkokuistin venetsialaistansseissa ehdimme ainoastaan pomppia lasten kanssa Hevisauruksen tahtiin, kun sade lopetti jamit. Viikonloppu oli silti touhua ja hauskuutta täynnä!
Lauantain ulkoilujen aikaan yläpuoleltamme lensi valtava määrä kurkiauroja. Lintuja oli yhteensä kymmeniä, ellei satamäärin. Auroja meni useita hieman eri kohdista ja ilman täyttivät kurkien trumpettihuudot. Tietenkään minulla ei ollut kännykkää tai kameraa mukana, mutta onneksi muilla oli ja ylilennosta ehdittiin kuin ehdittiinkin saada edes pari kuvaa ja pieni videonpätkä. (Tiedättehän, kun yhtäkkiä huomaa jotain kiinnostavaa, menee valokuvauksen aloittamiseen ja yleiseen häsläykseen aikaa!)
Lintujen syysmuutto on kyllä hienon näköistä. Tässä videokooste lentonäytöksestä:
Elokuussa vietimme perheen kanssa viikonlopun Rovaniemellä. Roosa pääsi tapaamaan Joulupukkia, kun taas Eemil-Eepi ja Reni huristivat koko viikonlopun karting-radalla, kuten aikaisemmin blogissa kerroin. Makoisia luonnon vattuja saatiin syödä urakalla. Kukkaloistoa riitti, kun melkein kaikki heinäkuun kukat puhkesivat vasta elokuun aikana. Kuvakoosteessa loistavat ihanat vaaleanpunaiset liljat, tummanpunainen palavarakkaus sekä suloiset kuunliljan kellokukat. En ymmärrä, miksi kuunliljojen kukintoa vähätellään – minusta paljon suloisempia kukkia ei olekaan! 💓
![]() |
Elokuun kuvakollaasi. |
🌜🌝🌛 Ihania syksyn pimeneviä iltoja kaikille! 🌜🌝🌛
Tällä blogikirjoituksella osallistun Pienen Linnun elokuun kollaasihaasteeseen.
Ihanaa ja aurinkoista syyskuuta sinne!
Kiitos samoin 🤗 Nyt onkin aurinkoa riittänyt!